Kovimmat pakkaset hellittävät laajalti tällä viikolla kylmän joulun jäljiltä, mutta sää näyttää kylmenevän uudelleen viikon loppupuolella, kertoo Foreca.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 27. joulukuuta julkaiseman kuukausiennusteen mukaan tammikuussa edessä on alkuun keskimääräistä kylmempää säätä.
– Tammikuun ensimmäiset päivät vietetään tämän hetken ennusteen mukaan selkenevässä pakkassäässä, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.
Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat vuodenvaihteessa lounaassa, Ahvenanmaalla sekä paikoin etelässä ja lännessä 0–2 plusastetta. Maan keskiosassa keskimääräinen ylin lämpötila on vuodenvaihteessa laajalti 0–4 pakkasastetta, pohjoisessa enimmäkseen 2–8 pakkasastetta.
Kuukausiennusteen perusteella ensi viikolla eli 3. tammikuuta alkavalla viikolla säätä hallitsee itäinen ja kylmä ilmamassa. Viikon keskilämpötila on Suomessa 5–6 astetta ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempi. Sademäärät näyttävät ajankohdalle tyypillisiltä.
– Ensi viikolla Suomen ennusteissa vuorottelevat kireämmät pakkaset ja lumisateiden kanssa esiintyvät heikomman pakkasen jaksot. Viikko on meillä kokonaisuudessaan selvästi ajankohdan keskiarvoa kylmempi, samoin kuin laajalti Ruotsissa ja Norjassa, Joanna Rinne sanoo.
Kuukausiennusteen mukaan 10. tammikuuta alkava viikko on Suomessa yhä ajankohtaan nähden kylmä.
– Tammikuun 17. päivä alkavalla viikolla kuukausiennusteen kartoilla ei enää näy merkittäviä signaaleja suuntaan eikä toiseen. Kuukausiennusteen muodostavat parviennusteen jäsenet ovat jo selvästi erimielisiä tulevasta, Joanna Rinne toteaa.
Tuore kuukausiennuste: Kylmiä merkkejä tammikuun alkuun – näin alkaa vuosi 2022! – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/N4rme0o6V7 #forecasuomi #sää #tammikuu
— Foreca Suomi (@forecasuomi) December 28, 2021