Uusien yritysten määrä kääntyi laskuun

Kevytyrittäjyyden suosion on arvioitu vaativan uudistuksia tulevalta hallitukselta.

Suomeen perustettiin kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 1773 uutta yritystä eli 17 prosenttia aiempaa vähemmän.

Suomen Uusyrityskeskukset ry:n mukaan ilmiö voi olla ainakin osittain seurausta kevytyrittäjyyden yleistymisestä. Järjestö kertoo saaneensa samalla aikavälillä hieman aiempaa enemmän yrittämiseen liittyviä yhteydenottoja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Erilaisten laskutuspalveluiden kautta toimivilla yrittäjillä ei ole välttämättä y-tunnusta, joten heidän toimintansa ei rekisteröidy yritykseksi.

Kevytyrittäjyytenä markkinoidaan myös palvelua, jossa y-tunnus syntyy. Sitä ei silti rekisteröidä kaupparekisteriin, vain ainoastaan verohallinnolle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Sillä, toimitko y-tunnuksellisena yrittäjänä vai laskutuspalvelun kautta, on merkittäviä eroja. Nyt vaarana on, että henkilö ei tarkalleen ymmärrä minkälaiseen yrittäjyyteen hän tarttuu, Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama toteaa tiedotteessa.

Haasteena on, että yrittäjän määritelmä vaihtelee eri laeissa ja ELY-keskusten tekemissä tulkinnoissa.

– Tulevan hallituksen olisi hyvä käydä määritelmät sekä tulkinnat läpi ja selkeyttää ne. Yrittäjyys on Suomen hyvinvoinnin, työn ja kilpailukyvyn kannalta avainasemassa, yrittäjäksi ryhtymisen pitää olla yksinkertaista ja turvallista, Kallama sanoo.

Mainos