Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan työttömien työnhakijoiden määrä nousi 7400 henkilöllä vuodentakaiseen nähden. Huhtikuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli yhteensä 246 100.
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin huhtikuussa 74 400 ja kaikkiaan avoimia työpaikkoja oli kuun loppuun mennessä 170 300. Uusien työpaikkojen määrä on siis vähentynyt 36 800. Kokonaisuudessaan työpaikkojen määrä on 70 400 työpaikkaa vähemmän edellisvuoteen verrattuna. Työttömistä työnhakijoista oli kuntakokeilujen asiakkaina 138 500 henkilöä, mikä on 8 700 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Työttömien työnhakijoiden lukumäärä sisältää myös kokoaikaisesti lomautetut. Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli kuitenkin 2 300 ihmistä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, kuntouttava työtoiminta ja omaehtoinen opiskelu.
Pitkäaikaistyöttömiä eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 84 700, mikä on 12 300 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 92 500 eli 2 300 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 400 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa eli yhteensä 25 100.
Kokonaisuudessaan työttömyysaste on hieman kasvanut ja on tällä hetkellä 6,7 prosenttia. Vuotta aiemmin työttömyysaste oli 0,3 prosenttiyksikköä pienempi. Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen.
Eniten työttömiä työnhakijoita oli Pohjois-Karjalassa 12,7 prosenttia, Keski-Suomessa 11,7 ja Kaakkois-Suomessa 10,8 prosenttia. Alhaisin osuus puolestaan on Ahvenanmaalla 4.2 prosenttia ja Etelä-Pohjanmaalla 6,3 prosenttia. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta koko maassa oli 9,3 prosenttia, eli 0,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten.
TEM:n työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana.





