Tuoreiden työttömyyslukujen mukaan työttömyys on heinäkuussa kasvanut, joskin myös avointen työpaikkojen määrä on aiempaa suurempi.
– Aamun työllisyyslukujen valossa näkyy erityisen kirkkaasti se, että uusia keinoja työttömyyden taklaamiseen todella tarvitaan, toteaa oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) tiedotteessaan.
Hän esitteli uusia keinoja tiistaina Kuntaliiton kanssa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Lindströmin mukaan ensinnäkin TE-toimistojen toimintaa digitalisoidaan. Luvassa on muun muassa sekä julkista että yksityistä työnvälitystä kattava hakukone.
Toisekseen tutkitaan mahdollisuutta siirtää työvoimapalveluita resursseineen vaikeimmin työllistyvien osalta kuntien omalle vastuulle. Selvitys toimenpiteistä, joita työvoimapalvelujen järjestämisvastuun siirto edellyttää, valmistuu vuoden loppuun mennessä.
Kolmanneksi yksityisiä työvoimapalveluja hyödynnetään vahvemmin.
– Tämä tehdään lisäämällä sopimusperusteista ja ostopalveluyhteistyötä yksityisten rekrytointiyritysten, ammatti‐ ja toimialaliittojen sekä yrittäjäjärjestöjen kanssa, Lindström kertoo.
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen jakaa ministeriön huolen työttömyyden kasvusta.´
– Huolestuttavinta on pitkäaikaistyöttömien määrä, koska pitkittyvä työttömyys aiheuttaa kunnille merkittävän taloudellisen taakan, hän toteaa.
Hän muistuttaa työllisyyden kuntakokeilun erittäin myönteisistä tuloksista ja vaatii uudistushenkeä työllistämispalveluiden järjestämiseen.
– Kunnat tarvitsevat lisää toimivaltaa ja voimavaroja lisääntyneiden työllisyystehtäviensä hoitamiseen. Kuntakokeilun jatko tarvitaan mahdollisimman pian. Tavoitteena tulee olla, että joillakin kokeilualueilla kaikki TE-hallinnon työllisyyden hoidon tehtävät siirretään kunnan vastuulle, Kietäväinen vaatii.
Hänen mukaansa julkiset varat kannattaa nyt suunnata uudistamiseen, jotta rakennetyöttömyyttä päästään purkamaan.
– Työllisyyden kuntakokeilussa luotiin hyviä toimintamalleja; niitä tulee nyt syventää. Työllisyyden kuntapilottiin tulee syksyn kuluessa valita tiivis joukko kuntia ja työssäkäyntialueita. Tämän tueksi tarvitaan kokeilulaki, jonka avulla kunnat voivat sekä palvelujen sisällön että järjestämisen osalta toteuttaa omalla alueellaan parhaaksi katsomiaan järjestelyjä, Kietäväinen kertoo.
Hänen mielestään lisäbudjetissa on myös syytä huolehtia palkkatuen sekä muiden valtion vastuulla olevien aktivointitoimien riittävyydestä loppuvuodelle.





