Seuraavan viiden vuoden ajan Gaia havainnoi yli miljardia Linnunradan tähteä ja yli 300 000 Aurinkokunnan asteroidia. Sen arvioidaan löytävän tuhansia uusia planeettakuntia auringonkaltaisten tähtien ympäriltä.
Helsingin yliopiston fysiikan laitos vastaa Gaian löytämien tunnistamattomien asteroidien alustavasta radanmäärityksestä. Radanmäärityksen jälkeen erityisen kiinnostavia kohteita, kuten lähiasteroideja, voidaan seurata maanpäällisillä kaukoputkilla.
Gaia laukaistaan torstaina kello 11.12.19 Suomen aikaa.
Havainnot äärimmäisen tarkkoja
– Gaian havaintojen perusteella Aurinkokunnan pienkappaleista saadaan järjestelmällistä ja tarkkaa tietoa. Viiden vuoden aikana kertyneestä havaintoaineistosta voidaan johtaa muoto- ja pyörimismalleja vähintään kymmenille tuhansille asteroideille, kertoo Helsingin yliopisto.
Massoja voidaan johtaa vähintään sadoille asteroideille, ja havainnoitujen asteroidien radat voidaan ennustaa tarkasti satakunta vuotta eteenpäin.
Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen mukaan Gaian tekemien mittausten jälkeen Linnunradan tähtien kolmiulotteiset paikat ja nopeudet tunnetaan huomattavalla tarkkuudella, sillä Gaian havaintojen kulmatarkkuus on parhaimmillaan asteen sadasmiljoonasosa. Lopputuloksena syntyy kolmiulotteinen maisema galaksistamme.
Gaian paikantamiskyky ulottuu jopa Linnunradan ulkopuolelle, jolloin saadaan ensimmäistä kertaa suora etäisyysmittaus lähimpiin naapurigalakseihin.
Gaian ennakoidaan löytävän yli 5 000 uutta aurinkokuntaa epäsuorasti. Ympäröivän planeettakunnan olemassaolo paljastuu tähden paikasta ja liikkeestä saatavista tarkoista havainnoista.
Menetelmä on tunnettu kaksoistähtien tutkimuksessa, mutta eksoplaneettatutkimuksessa Gaian astrometrinen etsintä on uraauurtavaa. Sen seurauksena tunnettujen eksoplaneettojen lukumäärä moninkertaistuu, ESA uskoo.