Koronaviruksen herkästi leviävä deltamuunnos on noussut kuluvan vuoden aikana hallitsevaksi viruskannaksi eri puolilla maailmaa. Suomessa käytännössä kaikki tämänhetkiset koronatartunnat ovat kyseistä varianttia.
Britanniassa on seurattu heinäkuusta lähtien deltamuunnoksen uudemman AY.4.2-alatyypin yleistymistä. Maan hallituksen alustavien tutkimusten mukaan muunnos on levinnyt 12–15 prosenttia herkemmin kotitalouksien sisällä alkuperäiseen deltaan verrattuna.
Britannian terveysvirasto lisäsi lokakuun 20. päivänä AY.4.2:n virusmuunnosten seurantalistalle. Tartunnoista 96 prosenttia on todettu Britanniassa, mutta sitä on havaittu myös 42 muun valtion alueella.
Yhdysvalloissa AY.4.2:n osuus on ollut alle 0,5 prosenttia uusista infektioista. Britanniassa osuus on noussut yli 12 prosenttiin.
Baselin yliopiston tutkija Cornelius Römerin mukaan uudella muunnoksella vaikuttaa olevan etulyöntiasema deltaan verrattuna.
– AY.4.2:n osuus on ollut kasvussa. Jos kyseessä olisi sattuma, niin kasvun olisi pitänyt jo pysähtyä, Römer sanoo National Geographic -lehdelle.
COVID-19 Genomics Initiative -hankejohtaja Jeffrey Barrett sanoo muunnoksen vaikeuttavan mahdollisesti talviepidemian hallintaa. Hän muistuttaa, että ero aiempaan ei ole kuitenkaan dramaattinen.
– Ero sen ja deltan välillä on pieni verrattuna deltan ja alfamuunnoksen väliseen eroon. Tai jos vertaa alfamuunnosta vanhempiin variantteihin. Kyseessä ei ole yhtä mittava muutos, Barrett toteaa.
Outbreak-sivuston seurannan mukaan Suomessa havaittiin elo–syyskuussa vain kolme AY.4.2:n aiheuttamaa infektiota.