SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman haluaa nostaa keskusteluun vielä yhden työllisyystoimen, joka on hänen mielestään saanut liian vähän huomiota.
– Päivähoitomaksujen alentamisen, joka on syytä käydä läpi budjettiriihessä. Etenkin kasvukeskuksissa tämä tekisi työn vastaanottamisen nykyistä helpommaksi, Antti Lindtman sanoi SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.
Hänen mukaansa toimenpide lisäisi lapsiperheiden käytössä olevia tuloja, parantaisi vanhempien työllisyyttä ja toisi näin positiivisia vaikutuksia sekä nyt että pitkällä tähtäimellä.
Lindtmanin mukaan ”moni työllisyyttä lisäävä uudistus etenee jo täyttä vauhtia”.
Lindtman nosti esimerkiksi työllisyyden kuntakokeilut, joissa työllisyys, koulutus ja sosiaali- ja terveyspalvelut sovitetaan yhteen nykyistä paremmin.
– Kuntakokeiluilla hallitus auttaa työllistymään niitä, jotka kaikkein eniten tukea tarvitsevat. Tässä työssä kuntakokeilut ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi kuten esimerkiksi Vantaalla ja Tampereella on nähty. Esimerkiksi Vantaalla yli 50-vuotiaiden työttömyysjaksot ovat lyhentyneet merkittävästi, Lindtman sanoi.
Toisena isona uudistuksena hän nosti esille oppivelvollisuuden laajentamisen ja maksuttoman toisen asteen.
– Tehdään tämä nyt täysin selväksi: koronakriisi ei ole vähentänyt tarvetta pitkällä tähtäimellä työllisyyttä lisääville ja syrjäytymistä vähentäville uudistuksille, vaan päinvastoin lisännyt niiden tarvetta. Vihriälän raportin ja Etlan selvitysten suosittelema oppivelvollisuuden laajentaminen on juuri tällainen uudistus.
Budjettiriihessä paneuduttava kuntatalouden haasteisiin
Lindtman vaatii, että hallituksen on paneuduttava vielä kuntatalouden haasteisiin syyskuun budjettiriihessä.
– Koronan myötä kuntien tilanne on kiristynyt entisestään ja siksi budjettiesitys ei vielä tunnista riittävästi kansalaisten peruspalvelujen turvaamisen tarpeita muuttuneessa tilanteessa. Koronan toisen aallon kanssa kamppailuun valmistautuvat kunnat tarvitsevat valtion tukea myös ensi vuodelle ja tässä jääkin vielä työtä budjettiriiheen, Lindtman sanoi.
Lindtmanin mukaan ilman valtion lisätoimenpiteitä uhkana kunnissa ovat lomautukset, irtisanomiset, muut säästötoimenpiteet sekä kuntaverojen korotukset.
Lindtmanin mukaan budjettiriihessä on käytävä tarkasti läpi kuntien tilanne.
– Erityisen tärkeää on tehdä ratkaisuja, jotka vahvistavat kuntien omaa tulopohjaa. Siksi budjettiriihessä on tehtävä päätös kuntien yhteisöveron jako-osuuden korottamisesta ensi vuodelle. Tämä veroratkaisu yhdessä muiden toimien kanssa toisi helpotusta ensi vuoden kuntabudjettien rakentajille, Lindtman sanoi.
Lue myös:
Antti Lindtman: SDP sitoutunut 30 000 työpaikkaan tänä syksynä





