Uusi tutkimus kyseenalaistaa maailman terveysjärjestö WHO:n arvion, jonka mukaan ensimmäinen koronavirusinfektion saanut ihminen olisi ollut muutaman kilometrin päässä Wuhanin torilta asunut kirjanpitäjä.
Arizonan yliopiston tutkija Michael Worobey esittää Science-lehdessä julkaistussa raportissa, että ensimmäinen sairastunut olisi ollut torimyyjä. Hän kävi läpi aiemmin julkaistuja selvityksiä ja Kiinan median tekemiä haastatteluita Wuhanissa.
Worobeyn mukaan on perusteltua olettaa, että pandemia lähti liikkeelle Wuhanin ruokatorilta.
– Tässä 11 miljoonan ihmisen kaupungissa yli puolet tapauksista oli yhteydessä jalkapallokentän kokoiseen paikkaan. Tätä on hyvin vaikea selittää, jos epidemia ei olisi ollut yhteydessä toriin, Michael Worobey kirjoittaa.
Monet tutkijat uskovat, että koronavirus saattoi tartuttaa useita henkilöitä ennen kyseistä torikauppiasta. Tietyssä pisteessä infektioita oli kertynyt tarpeeksi laajaan leviämiseen torialueella. Geneettisten tutkimusten perusteella ensimmäinen infektio olisi tapahtunut marraskuun puolivälissä 2019 eli viikkoja ennen torikauppiaan sairastumista.
– Mielestäni aineisto ei riitä arvioimaan asiaa kovin suurella varmuudella. Se on selvää, että Huananin ruokatori oli selvästi superleviämistapahtuma viruksen kannalta, virustutkija Jesse Bloom sanoo New York Times -lehdelle.
Hänen mukaansa on erikoista, että alkuvaihetta koskevista WHO:n ja kiinalaistutkijoiden raporteista on löytynyt useita virheitä muun muassa potilaiden yhteydestä torialueeseen.
Yhdysvaltain tiedustelupalvelut selvittivät kuluneen vuoden aikana myös teoriaa, jonka mukaan virus olisi päässyt leviämään vahingossa Wuhanin virustutkimuslaboratoriosta. Kysymykseen ei saatu lopullista selvyyttä.