Ohjelma tavoittelee ”kestävää kasvua materiaalitehokkuudella”. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan tämä tarkoittaa pyrkimistä samanaikaisesti talouskasvuun, luonnonvarojen viisaaseen käyttöön ja haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseen.
Ohjelma esittää kahdeksan toimenpidettä materiaalitehokkuuden edistämiseksi. Materiaalitehokkuuden jatkuva parantaminen edellyttää uusien toimintatapojen, liiketoimintojen ja uuden teknologian kehittämistä. Tämä vaatii tutkimusta ja osaamista.
Ohjelmassa esitetään tutkimus- ja innovaatio-ohjelmien kokoamista tiedon lisäämiseksi, tiedonkulun parantamiseksi ja synergian luomiseksi eri tahojen kesken.
Jotta nämä uudet teknologiat ja toimintamallit saadaan nopeasti käyttöön, ohjelmassa esitetään yritysten hallinnollisen taakan keventämistä muun muassa jäte- ja ympäristölupajärjestelmän selkeyttämisellä. Tämä helpottaa uusien teknologioiden käyttöönottoa, referenssi- ja koelaitosten asianmukaista ja ripeää toteutusta sekä jätteiden ja teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämistä.
Ohjelma esittää myös tukea määräaikaiselle materiaalikatselmushankkeelle. Se kannustaisi yrityksiä selvittämään materiaalivirtojaan ja tunnistamaan tehostamismahdollisuuksia.
Lisäksi ohjemassa esitetään hallinnon ja yritysten välisen materiaalitehokkuussopimuksen kokeilua vauhdittamaan materiaalitehokkuutta.