Handelsbankenin tuoreen ennustuksen Suomen bruttokansantuote kasvaa mukaan tänä vuonna 0,2 prosenttia ja ensi vuonna tasan yhden prosentin. Vuoden 2017 kasvun pankki odottaa yltävän 1,2 prosenttiin.
Pankin pääekonomisti Tiina Helenius muistuttaa, että Suomessa julkisen velan määrä kasvaa, kun taas muissa maissa jo toivutaan vuoden 2008 kriisin aiheuttamista tuotannonmenetyksistä.
Suomessa sen sijaan ei tilanteen parantumisesta ole juurikaan merkkejä.
Heleniuksen mukaan Suomen talous kohtaa ongelmia sekä kysyntä- että tarjontapuolelta, mikä jarruttaa kasvua myös pitkällä aikavälillä.
– Nykyinen globaali kysyntä suuntautuu pitkälti kuluttajatuotteisiin. Tilannetta ei yhtään paranna se, että Suomen viennin pääpaino on teollisuuden välituotteissa ja investointihyödykkeissä, Helenius arvioi pankin tiedotteessa.
Lisäksi kotimaista kysyntää heikentää katsauksen mukaan viime vuonna aloitettu säästöohjelma, jolla julkista taloutta yritetään tasapainottaa. Toisaalta Euroopan elpyvä talouskasvu antaa hivenen toivoa Suomen viennille.
Suomen tuotantokapasiteetti on vähentynyt, ja työikäinen väestö pienenee. Suomen pitäisi nyt nostaa tuottavuutta, mutta Heleniuksen mukaan se on erityisen vaikeaa yrityssektorin heikon kannattavuuden vuoksi.
Lisäksi työpaikat ja työttömät työnhakijat löytävät toisensa aiempaa selvästi huonommin, mitä Helenius pitää merkittävänä ongelmana ikääntyvän Suomen työmarkkinoilla.
– Suomessa tarvitaan nyt tuulahdus kasvua tukevaa politiikkaa, jotta yritysten heikentynyt kannattavuus, rapautuva pääoma ja kasvava pitkäaikaistyöttömien määrä eivät pääse sementoimaan Suomea hyvin aneemiseen pitkän aikavälin talouskasvuun, Helenius painottaa.
Lue myös: Pankin tyly arvio: Suomi rämpii eikä yllä mahdolliseen hyvään