Jätevesien ja maatalouden valumavesien tiedetään saastuttavan pintavesiä, mutta saastumisen lähde on usein jäänyt epäselväksi. Tuoreessa väitöstutkimuksessa kehitettiin menetelmä, jolla lähde voidaan jäljittää geenimarkkereiden avulla.
Ulosteiden saastuttamien vesien välityksellä leviävät vesivälitteiset taudinaiheuttajat aiheuttavat vuosittain satoja tuhansia kuolemia maailmanlaajuisesti.
Ilmastonmuutoksen arvioidaan heikentävän veden laatua myös Pohjoismaissa. Ulosteperäisen saastumisen lähteen tunnistaminen on tärkeää, jotta saastumisen aiheuttamia terveysriskejä voidaan luotettavasti arvioida ja ulosteiden päätymistä vesistöihin ehkäistä, todetaan Helsingin yliopiston tiedotteessa.
Annastiina Rytkösen tutkimuksessa otettiin Suomessa käyttöön saastelähteiden jäljitysmenetelmä, joka tunnistaa pintavedessä esiintyvän ulosteperäisen saastumisen lähteen geenimarkkereiden avulla.
Nämä geenimarkkerit tunnistavat pienen pätkän eläinlajille tyypillisten suolistomikrobien perimästä, tai eläimen oman perimän ulosteen mukaan irronneista suoliston soluista.
Tätä tunnistusta hyödyntäen voidaan päätellä vesinäytteestä havaittujen suolistomikrobien isäntäeläin. Menetelmällä voidaan erottaa toisistaan ihmisperäinen jätevesi ja esimerkiksi nautakarjan tai lintujen ulosteet.
Tutkimuksessaan Rytkönen paransi menetelmän tarkkuutta hyödyntämällä aktiivisissa mikrobisoluissa runsaana esiintyvää ribosomaalista RNA-molekyyliä geenimarkkereiden havaitsemisessa. Runsaslukuisuus on vesinäytteiden tutkimiseen käytetyille markkereille etu, sillä mikrobit laimenevat pintavesiin.
Tutkimuksessa havaittiin, että jätevedenpuhdistamojen alapuolisista vesistöistä löytyi ihmisperäisiä ulostemarkkereita samaan aikaan noroviruksen kanssa. Kun tutkimuksessa arvioitiin vesivälitteistä tartuntariskiä jätevedenpuhdistamoiden läheisyydessä sijaitsevilla uimarannoilla, havaittiin norovirustartunnan riskin olevan selvästi kohonnut silloin, kun jätevesikuormitus vesistöön oli tavallista suurempi.
Nauta- ja lammaslaitumien alapuolisista vesistöistä taas löytyi märehtijä- ja lintuperäisiä ulostemarkkereita samanaikaisesti kampylobakteerin kanssa. Eläinperäisen saastumisen aiheuttama tartuntariski laitumien läheisillä uimarannoilla osoittautui kuitenkin kokonaisuudessaan selvästi pienemmäksi kuin jätevesien aiheuttama riski.
Väitöskirjassa esitettyä menetelmää voidaan hyödyntää vesistöihin kohdistuvien mikrobiologisten riskien tunnistamisessa ja vesiensuojelutoimien kohdentamisessa niihin saastelähteisiin, jotka saastelähdejäljityksen perusteella laskevat veden laatua.
Menetelmää voidaan hyödyntää esimerkiksi uimarannoilla viranomaisseurannan tukena, mikäli uimaveden laadun havaitaan huonontuneen ja tämän syytä halutaan selvittää.