Vaaleihin on vielä kaksi vuotta, mutta hallituksen paikkajako on jo täydessä käynnissä. Ministerisalkkujen jaon aloitti Timo Soini (ps.) ilmoittamalla Maaseudun tulevaisuus -lehdessä, että kokoomus ei mahdu seuraavaan kolmen suuren hallitukseen.
Nykypäivä-lehden haastattelema politiikan tutkija Erkka Railo puolestaan arvioi, ettei hallitukseen mahdu kuin kaksi suurta. Siinä Railo on samaa mieltä Soinin kanssa, että kokoomus ja perussuomalaiset tuskin mahtuvat samaan hallitukseen.
Oman kauhansa hallitussoppaan tuo eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) uudessa kirjassa Tasavallan vahva mies. Heinäluoman mukaan demarit ja perussuomalaiset taistelevat lähiöissä äänestäjien sieluista.
– Sosialidemokraattien ja perussuomalaisten keskinäinen keskustelu ja rajanveto ovat välttämättömiä asioita, Heinäluoma pohtii.
Hakaniemen sfinksin aivoitus on merkittävä. Yhtäältä hän on haastamassa perussuomalaisia ja toisaalta on tarjoamassa yhteistyön kättä. Erityisesti keskustan Seppo Kääriäinen lienee mielissään. Keskustan, demareiden ja persussuomalaisten muodostama ”kansanrintama” voisi hyvinkin olla mielekäs, tai ainakin siedettävä kaikille kolmelle puolueelle.
Yllä kuvattu kolmen liitto edellyttää kuitenkin yhden puolueen vaalitappiota. Kolme voittajaa, tai edes torjuntavoittajaa tuskin mahtuu samaan hallitukseen. Jonkun on vähän nöyrryttävä, ja vain vaalitappio tuo nöyryyttä. Niin demareiden kuin keskustan toiveena tietysti on, että tuo häviäjä olisi perussuomalaiset, mikä nykytiedoilla on ihan mahdollistakin. Jos häviäjä on keskusta, se suostuu lähes mihin hallitusratkaisuun tahansa. Puolue ei enää kestä toista oppositiokautta.
Ennen vaaleja käydyt tuolileikit voi tietysti asettaa omaan arvoonsa. Jo viime hallituskierros osoitti, ettei mikään ole selvää ennen kuin hallitus on muodostettu. Itse asiassa, koostumusspekulointi on jatkunut koko nykyisen hallituksen olemassa olon ajan. Siitä huolimatta nykyisen pääministeripuolueen on hyvä pohtia sitäkin vaihtoehtoa, että se pyritään pelaamaan sivuun.
Kolmen suurehkon koalitio voisi ainakin teoriassa olla äänestäjille uskottava. Keskustan Juha Sipilä lienee uskottava yrittäjiin ja teollisuuteen päin, demarit saisivat mahdollisuuden sitoa ja mahdollisesti jopa kuristaa perussuomalaiset vastuulliseen politiikkaan pelkän protestoinnin sijaan, ja Timo Soini ja pari muuta armoitettua puoluetoveria pääsisivät vihdoin ministereiksi. Kaikkia kolmea puoluetta yhdistää vielä ainakin jonkinlainen, joskaan ei missään nimessä samanlainen, tyytymättömyys nykyiseen Eurooppa-politiikkaan.
Joku voisi jopa sanoa, että kaikki kokoomuspohjaiset ratkaisut ovat edellistä mallia epäuskottavampia. Keskustassa elää voimakkaasti uskomus, että yhteistyö kokoomuksen kanssa on puolueelle myrkkyä. Demareille porvari-yhteistyö on usein ollut tuloksellista, mutta ideologisesti vastenmielistä ja kokoomuksen ja perussuomalaisten euro-kannat ovat ainakin puheissa kovin kaukana toisistaan. Lisäksi Soini on todennut, että hän ei ole porvari (tosin eihän porvareita ole enää virallisesti kokoomuksessakaan).
Käytäntö on tietenkin osoittanut, ettei Suomen poliittinen lähihistoria tunne niin syvää ideologista juopaa, etteikö sitä olisi ministerin salkuilla saatu kurottua umpeen. Tästä riittänee todistukseksi nykyinen hallitus, jossa vasemmistoliitto ja kokoomus ovat jo toista kertaa yhdessä.
Vaikka ennen vaaleja tehdyt salkkujaot ovat lähinnä viihteellisiä, ovat ne myös jonkin sortin tunnusteluita. Paras tapa turvata oma asema tässä tuolileikissä on satsata vaalityöhön. Hyvä vaalitulos on edelleen ratkaiseva tärkeää, kun sitten huhtikuussa 2015 kokoonnutaan säätytalolle.
Eero Iloniemi on yhteiskuntasuhteisiin ja vaikuttajaviestintään erikoistuneen konsulttitoimisto Fipra Finlandin osakas.
