Muotoilija, sisustusarkkitehti Ilmari Tapiovaara (1914-1999) on yksi Suomen tunnetuimmista muotoilijoista. Tänä vuonna on kulunut sata vuotta hänen syntymästään.
Erikoisrahan on suunnitellut Harri Koskinen. Tapiovaara-aiheisia kahden euron erikoisrahoja lyödään yhteensä miljoonaa kappaletta, joista 11 000 lyödään peilikiiltoisina.
Erikoisrahan saa kierrosta vaihtorahana tai sen voi hankkia Suomen Rahapajan verkkokaupasta ja jälleenmyyjiltä. Designmuseosta saa ostoksen vaihtorahaksi Ilmari Tapiovaara -erikoisrahan tulevana viikonloppuna 14.-16. marraskuuta.
Kukin euromaa saa laskea liikkeeseen vuodessa kaksi eri erikoisrahaa. Suomi julkaisi kesäkuussa 2014 vuoden ensimmäisen kahden euron erikoisrahan Tove Janssonin muistoksi.
Viime vuonna suomalaisissa kahden euron erikoisrahoissa muistettiin Nobel-kirjailija F.E.Sillanpäätä ja vuonna 1863 alkanutta säännöllistä valtiopäivätoimintaa.