Kymmenen vuotta finanssikriisin puhkeamisen jälkeen maailman valtiot ovat yhä alttiita uusille kriiseille ja huonosti varautuneita uuteen muutoksen, automaation ja innovaatioiden aaltoon. Syynä on päättäjien epäonnistuminen niissä uudistuksissa, jotka ovat välttämättömiä kilpailukyvyn ja tuottavuuden ylläpitämiseksi.
Näin tiivistää Maailman talousfoorumin (World Economic Forum, WEF) maailmanlaajuinen kilpailukykyraportti 2017-2018. Samalla raportti muistuttaa, että työmarkkinoiden joustojen ja työntekijöiden suojelun tasapaino on keskeistä kestävälle talouskasvulle.
Raporttia lukiessani hymähtelen itsekseni ja mietin, kuinka monet raportissa koko maailmantaloutta koskevista asioista käsittävät suoraan myös Suomessa poliittista keskustelua herättäneet teemat. Päättäjien epäonnistuminen uudistuksissa, työmarkkinoiden joustamattomuus… kaikki ajankohtaisia teemoja, joita pyöritellään mielipidepalstoilla ja uutisissa harva se päivä.
Maailman talousfoorumin kilpailukykyraportti julkaistaan kerran vuodessa. Raportin perusidea on arvioida jokaisen valtion osalta tekijöitä, jotka edistävät maan vaurautta ja tuottavuutta. Raportin lehdistötilaisuudessa Maailman talousfoorumi muistutti, että globaali kilpailukyky riippuu yhä enemmän maan kapasiteetista innovoida: ihmisten kyvykkyys ja lahjakkuudet ovat jo arvokkaampaa pääomaa kuin raha. ”Maat, jotka samanaikaisesti valmistautuvat neljänteen teolliseen vallankumoukseen että vahvistavat poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia järjestelmiään, saavuttavat parhaan kilpailukyvyn”, tiivisti myös maailman talousfoorumin puheenjohtaja Klaus Schwab.
Nämä tuntomerkit täyttää poikkeuksetta Keski-Euroopan pieni Sveitsi. Sveitsi on tunnetusti aina komeillut kilpailukykyraportin kärkipäässä, eikä tänäkään vuonna sen löytyminen ykkössijalla tuota kenellekään suurta yllätystä. Mitä sellaista Sveitsissä tehdään oikein, mitä esimerkiksi Suomessa ei osata? Miksi Suomi löytyy vasta listan sijalta kymmenen, vaikka innovatiivisuutta mittaavassa raportissa se kipuaa jo sijalle 4? Raportin varjolla on todettava, että innovatiivisuus, julkinen terveydenhuolto tai korkealuokkainen peruskoulu eivät tarjoa riittäviä avaimia menestykseen. Talouden suhteen meillä riittää monia normeja purettavaksi niin työlainsäädännöstä kuin yleisestä sääntelystäkin aina verotuksen madaltamiseen ja siihen liittyvien lakien poistamiseen. Ontuva talouspolitiikka ei kuitenkaan yksin selitä Suomen suhteellisen kehnoa sijoitusta listalla.
Suomen suurimmat ongelmat liittyvät vanhoihin rakenteisiin, jotka kaipaavat kipeästi uudistamista. Lukiolaisena näistä itselleni ajankohtaisin aihe on koulutusjärjestelmä ja sen vanhanaikaisuus. Koko hallituskauden tärkeimmäksi uudistukseksikin kehuttu Sanni Grahn-Laasosen koulutusreformi on askel oikeaan suuntaan, sillä se jo osaltaan pureutuu erityisesti ammatillisen toisen asteen koulutukseen liittyviin ongelmiin.
Tiivis yhteistyö työelämän kanssa ja uusi koulutussopimusmalli vastaavat nykypäivän tarpeita. Koska vanhat rakenteet natisevat eläkepommin ja heikon huoltosuhteen lähestymisen myötä, on tärkeää keksiä oikeat keinot työelämään siirtymisen nopeuttamiseksi. Tässä Suomi voisikin otta mallia jo todetusta maailman kilpailukyvyn ykkösmaasta, Sveitsistä, jossa ammatillinen opetus tapahtuu lähes kokonaan oppisopimusten kautta.
Sveitsin suurlähettilään Heinrich Maurerin (Aamulehti 8.2.2018) mukaan ammatillinen koulutusjärjestelmä on yksi Sveitsin alhaisen nuorisotyöttömyyden peruste. Aamulehden uutisessa hän kertoo, että jopa kaksi kolmasosaa nuorisosta suorittaa Sveitsissä kolme – neljävuotisen oppisopimuskoulutuksen, joka antaa käytännön koulutuksen ja helpottaa pääsyä työmarkkinoille. Tätä järjestelmää on erityisesti kiittäminen Euroopan alhaisimpien joukkoon kuuluvista nuorisotyöttömyysluvuista. Miksi samanlaista järjestelmää ei hyödynnettäisi Suomessa, jossa nuorisotyöttömyys on Euroopan korkeinta, ja miksi suomalaisen ammattikoulun alat ovat edelleen niin spesifejä?
Nykyistä laajemmassa oppisopimusmallissa piilee mahdollisuuksia. Se mahdollistaa käytännön oppimisen ja antaa mahdollisuuden verkostoitumiselle jo varhaisessa vaiheessa. Koska nykymaailmassa verkostoitumisen merkitys on merkittävä, tukee oppisopimusmalli loistavasti tätä globaalia kehitystä. Verkostoitumisen merkityksestä kertoo se, että esimerkiksi yhä harvemman nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka on bongattu sanomalehdestä tai varsinaisesta työpaikkailmoituksesta: on tärkeää osata tavata oikeita ihmisiä ja kysellä heiltä mahdollisista tehtävistä. Sveitsin oppisopimusmalli tarjoaa näin paitsi verkostoitumiselle, myös työelämään siirtymiselle täydelliset puitteet.
Koulutuksen uudistaminen ja opetusalojen modernisointi on välttämätön investointi tulevaisuuteen. Suomella, kuten ei Sveitsilläkään, ole rajattomasti luonnonvaroja käytettäväksi. Sen sijaan on investoitava inhimillisiin resursseihin, joita ovat esimerkiksi ensiluokkainen koulutus-, tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä. Pahin virhe, jota suomalaisessa politiikassa voidaan 2010- ja 2020-luvuilla tehdä, on pelätä uudistuksia ja jämähtää paikalleen. Kuten suomalainen sananlasku sanookin, on tie siellä mistä löytyy tahtoa – ja sama pätee politiikkaankin. Rakenteellisten uudistusten ei tarvitse mullistaa tai kattaa kokonaisia järjestelmiä, jos pienilläkin innovatiivisilla uudistuksilla saadaan tuloksia aikaan.
