Vanhojen asuntojen kauppa pysyi myös syyskuussa kasvussa viime vuoteen nähden. Veturina kehityksessä toimivat kerrostaloasunnot, joiden kauppa kasvoi vuodentakaisesta syyskuusta noin 9 prosenttia, kertoo KVKL.
Tammi-syyskuussa 2016 vanhojen asuntojen toteutunut kauppamäärä oli reilut 2 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.
Asuntokaupan menestystuote on tällä hetkellä uusien asuntojen kauppa. Niiden kauppamäärän arvioidaan nousseen edellisvuoden tammi-syyskuusta yli 26 prosenttia.
KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malilan mukaan kasvukeskuksiin suuntaava suomalainen haluaa tällä hetkellä asunnokseen mieluusti käyttötarpeita vastaavan hyväkuntoisen asunnon, joka sijaitsee kohtuullisella etäisyydellä työstä, opiskelupaikasta ja harrastuksista.
Olipa asunto sitten uusi tai käytetty, Malilan mukaan kiinnostusta oman asunnon hankintaan vahvistaa edelleen maassa jatkuva muuttoliike, alhainen korkotaso, jatkuva vuokrien nousu sekä sopivien vuokra-asuntojen puute.
Kauppamäärissä Suomen käytettyjen asuntojen kaupan viime vuosien pohjakosketus koettiin vuonna 2014, josta vuonna 2015 noustiin viitisen prosenttia ylöspäin. Vanhojen asuntojen kaupan varovainen elpyminen on jatkumassa myös tänä vuonna. Hieman heikommasta heinäkuusta huolimatta vanhojen asuntojen kauppakertymä on ollut tammi-syyskuussa yli 2 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa korkeammalla.
Niin vanhojen kerrostalojen kuin vanhojen rivitalojenkin kauppa on ollut viimevuotista alkuvuotta vilkkaampaa. Sen sijaan vanhojen omakotitalojen kauppa on ollut tammi-syyskuussa hieman viimevuotista tammi-syyskuuta verkkaisempaa.
Asuinneliön hinta vaihteli syyskuussakin vahvasti eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsingissä käytetyn kerrostalokaksion neliö maksoi keskimäärin 4560, Espoossa 3650 ja Vantaalla 2700 ja Tampereella 2680 ja Vaasassa 2000 euroa, kun taas esimerkiksi Porissa kaksion neliön sai keskimäärin noin 1700, Kotkassa 1450 ja Kouvolassa 1300 eurolla.