Puolustusvoimauudistus vaikuttaa omalta osaltaan varusmiesten arkielämään kasarmeilla. Puolustusvoimien toiminnan keskittämisen seurauksena muun muassa paikkoja suorittaa palvelus on aiempaa vähemmän.
Uusista alokkaista noin 10 000 aloittaa palveluksensa maavoimien joukko-osastoissa. Noin 250 asevelvollista puolestaan aloittaa sotilasuransa Rajavartiolaitoksen palveluksessa. Loput alokkaista jakaantuvat merivoimien ja ilmavoimien joukko-osastoihin.
Vapaaehtoisena palveluksen aloittaa tässä saapumiserässä noin 250 naista.
Puolustusvoimauudistukseen liittyvän organisaatiomuutoksen jälkeen alokkaita vastaanottaa tänä vuonna enää kahdeksan maavoimien, kolme ilmavoimien ja kaksi merivoimien joukko-osastoa. Näin ollen varusmiesten sekä henkilökunnan määrä joukko-osastoa kohden kasvaa.
Puolustusvoimien operaatiopäällikkö kenraaliluutnantti Mika Peltosen mukaan uusien alokkaiden kouluttaminen tehostuu muutoksien myötä.
– Saamme selvästi ja todistetusti nostettua kouluttajien määrää kentällä. Jos kouluttajia on enemmän varusmiesjoukkoa kohden, niin ainakin teoriassa se tarkoittaa tehokkaampaa koulutusta. Näin saadaan varmistettua, että harjoitukset ovat hyvin suunniteltuja ja niiden taso on korkea, Peltonen toteaa.
Kenraalin mukaan kouluttajien lisäys mahdollistaa muun muassa paremman maalitoiminnan tai oheistoiminnan suunnittelun.