Uudellamaalla on pulaa työvoimasta ja osaamisesta

Kauppakamari toivoo aktiivista työvoimapolitiikkaa ja nuorten nopeaa pääsyä työelämään.

Uudellamaalla toimivien yritysten suhdannetilanne on Elinkeinoelämän keskusliiton tuoreen kyselyn mukaan edelleen tavanomaista suotuisampi, mutta samaan aikaan yrityksillä pulaa työvoimasta ja kysynnästä, kertoo Helsingin seudun kauppakamari.

Uusmaalaisten yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat kauppakamarin mukaan pysynneet lähes muuttumattomina alkukesän aikana. Yritykset arvioivat tuotannon ja myynnin kasvun jatkuvan, mutta yrityksillä on pulaa työvoimasta ja kysynnästä. Lisäksi suhdanteiden ennakoidaan heikkenevän kesän lopulla ja syksyn alussa.

Nykyinen suhdannetilanne oli normaalia suotuisampi 23 prosentilla vas­taajista, taas 8 prosentilla tilanne oli tavanomaista heikompi. Saldoluku on heikentynyt huhtikuun 17:sta 15:een.

– Uudellamaalla yritykset näkevät vielä tuotannon ja myynnin kasvun positiivisesti. Pula työvoimasta ja osaamisesta vie pohjaa uusien työpaikkojen syntymiseltä, arvioi tiedotteessa johtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista.

Ammattitaitoisesta työvoimasta oli heinäkuussa pulaa kolmasosalla vastaajista, ja kysyntä oli heikkoa joka nel­jännellä yrityksellä.

Tuotantokustannusten nousu on ollut viime kuukausina hieman myyntihintojen nousua yleisempää. Kannattavuus on ollut kuitenkin hieman vuoden takaista parempi.

Lähikuukausia koskevat suhdanneodotukset Uudellamaalla ovat kuitenkin syn­kentyneet viime kuukausina. Suhdannenäky­mien heikkenemistä ennakoi heinäkuussa 15 prosenttia vas­taajista, kun taas vain 6 prosenttia usko suhdanteiden olevan kohentu­massa. Saldoluku putosi huhtikuun nollasta miinus yhdeksään.

– Yritysten suhdanneodotusten heiketessä on entistäkin tärkeämpää, että hallitus poistaa työllistymisen esteitä aktiivisella työvoimapoliitikalla ja nuorten nopealla pääsyllä työelämään. Tärkeää on myös saada Helsingin seudun pk-seudun isot liikennehankkeet nytkähtämään eteenpäin, Lahtinen painottaa.

Mainos