Utva katsoo, että tilanne Ukrainassa jatkuu ”valitettavan epävakaana”.
– Suomi pitää viimepäivien kehitystä erittäin huolestuttavana. Mielenosoitukset ja väkivallanteot jatkuvat Itä-Ukrainassa ja tilanne Odessassa on hyvin kireä. Suomi korostaa, että kaikkien osapuolten tulee pidättäytyä tilannetta kärjistävästä retoriikasta ja toimista, jotka johtavat kriisin eskaloitumiseen edelleen, Utvan lausunnossa todetaan.
Suomen mukaan myös Venäjän tulisi käyttää vaikutusvaltaansa Ukrainassa toimiviin separatistisiin voimiin tilanteen rauhoittamiseksi.
– Samalla Suomi korostaa poliittisen vuoropuhelun tarvetta ja painottaa Genevessä neuvotellun julkilausuman toimeenpanon kiireellisyyttä, lausunnossa todetaan.
Levottomuudet Itä-Ukrainassa ovat lisänneet epävarmuutta 25. toukokuuta pidettäväksi suunniteltujen presidentinvaalien alla.
Utvan mukaan Suomi pitää presidentinvaalien sekä myöhemmin parlamenttivaalien järjestämistä erittäin tärkeänä Ukrainan vakauttamiseksi ja kansallisen dialogin onnistumiseksi. Lausunnossa korostetaan Etyjin roolia sekä tilanteen monitoroinnin että vaalitarkkailuprosessin osalta.
Suomi on lähettänyt vaaleihin kolme pitkäaikaista vaalitarkkailijaa Etyjin kautta. Myöhemmin maahan lähetetään vielä 21 lyhytaikaista tarkkailijaa.