– Minskissä jo 5. syyskuuta sovittu tulitauko on saatava pitäväksi, totesi tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (utva) perjantaina.
Suomi korostaa, että koko Ukrainan ja Venäjän välinen raja on saatava valvontaan osana rauhanprosessia.
– Venäjällä on tässä erityinen vastuu, toteaa utva.
Suomi tukee Etyjin puheenjohtajan Sveitsin aloitetta Etyjin rajavalvontamission laajentamisesta.
Utvassa todettiin, että Suomi on lisännyt tukeaan Etyjin monitorointimissiolle Ukrainassa ja on yksi mission suurimmista tukijoista 2 miljoonan euron kokonaisavustuksellaan. Suomi on antanut kuluvan vuoden aikana tukea Ukrainaan kaikkiaan lähes 6,4 miljoonaa euroa.
Etyjin toimille Ukrainassa osoitettiin laaja tuki, kun Etyj-maiden ulkoministerit kokoontuivat Baselissa 4. joulukuuta. Venäjän toimet puolestaan tuomittiin puheenvuoroissa laajalti Etyjin periaatteiden vakavana loukkaamisena. Myös Suomi tuomitsi Venäjän toimet, kuten Krimin liittämisen Venäjään ja Ukrainan horjuttamisen.
Suomi on huolissaan tilanteesta Ukrainan separatistien hallitsemilla alueilla, joilla oikeusvaltioperiaate on käytännössä romuttunut. EU on laajentanut Itä-Ukrainan separatisteihin kohdistettavia matkustusrajoituksia ja varojen jäädytyksiä. Eurooppa-neuvosto keskustelee Ukrainan tilanteesta 18.–19. joulukuuta.
Suomi on onnitellut Ukrainan uutta hallitusta ja toivoo hallituksen vastaavan ripeästi ukrainalaisten odotuksiin uudistusten toteuttamisesta ja kansallisen dialogin jatkamisesta.
– Suomi antaa muiden EU-maiden tavoin Ukrainan hallitukselle tässä täyden tukensa, utva toteaa.
Utva totesi myös, että Suomi jatkaa aktiivista osallistumista sotilaalliseen ja siviilikriisinhallintaan YK:n, EU:n ja Naton johtamissa operaatioissa.
Suomi osallistuu tällä hetkellä YK:n, Etyjin ja Naton johtamiin kriisinhallintaoperaatioihin noin 500 sotilaalla. Suomen suurin panostus on osallistuminen YK:n UNIFIL–operaatioon Libanonissa noin 350 sotilaalla. Afganistanissa Suomi jatkaa vuoden 2015 alussa käynnistyvässä Resolute Support -operaatiossa noin 80 sotilaan vahvuudella, kun ISAF-operaatio päättyy.
Siviilikriisinhallintatehtävissä toimii tällä hetkellä noin 130 suomalaisasiantuntijaa. Painopiste on EU-operaatioissa Kosovossa ja Afganistanissa. Lisäksi Ukraina on noussut uudeksi painopistealueeksi.
Niin ikään Suomi jatkaa osallistumista kansainväliseen harjoitus- ja koulutusyhteistyöhön sekä nopean toiminnan joukkoihin samoista lähtökohdista ja tavoitteista kuin aiemmin. Nopean toiminnan joukkojen osalta utva linjasi, että Suomi valmistautuu osallistumaan Britannian johtamaan EU:n taisteluosastoon vuonna 2016.