Kuluvanakin vuonna aurinkosähkön tuotanto kolminkertaistuu, sanoo FinSolar-hankkeen johtaja Karoliina Auvinen Uutissuomalaiselle.
– Tänä vuonna tulee varmasti saman verran lisää kuin viime vuonna, jopa enemmän. Investointivauhti on hyvä, hän kertoo.
Auvisen mukaan viime vuonna aurinkosähkökapasiteetti kasvoi 19 megawatilla. Tänä vuonna päästään vähintään 20 megawattiin.
Kappalemääräisesti aurinkosähköjärjestelmiä asennetaan eniten omakotitaloihin, mutta yritysten osuus aurinkosähkön tuotannosta on noin 90 prosenttia. Omakotitaloihin asennetaan 3–5 kilowatin järjestelmiä, mutta yritysten asentamat paketit ovat teholtaan sadasta 800 kilowattiin, mikä vastaa noin 200 omakotitalon tehoa.
– Ne ovat taloudellisesti kannattavia, ja tuet ovat hyvällä tasolla, Auvinen perustelee yritysten intoa investoida aurinkosähköön.
Aurinkosähköinvestoinneille myönnetään 25 prosenttia investointikustannuksista. Kotitaloudet voivat saada aurinkoenergiainvestoinnin työkuluista kotitalousvähennystä.
Auvisen mukaan yritysten kannattaa tehdä isoja järjestelmiä, sillä niissä yksikkökustannus on edullisempi. Yritykset mitoittavat järjestelmän siten, että ne saavat siitä sähkön omaan käyttöönsä. Lisäksi ne säästävät sähköveron ja osan siirtomaksuista.
Aurinkosähköjärjestelmien hinnat ovat pudonneet muutamassa vuodessa noin puolella, mikä on lisännyt sekä kotitalouksien että yritysten investointi-intoa.