Uusien etäisyyskriteerien takia yli puolet suunnitelluista tuulivoimaloista voi jäädä toteutumatta. Näin arvioi Uutissuomalaiselle tuulivoiman tuottajia edustava Suomen uusiutuvat ry.
– Se riski siinä on, tai ainakin yli puolessa hankkeista rakentamisesta pitää neuvotella maanomistajien kanssa. Yksi iso toimija katsoi, että 60–75 prosenttia heidän voimaloistaan voi jäädä toteuttamatta linjauksen takia, yhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen sanoo.
Hallitus linjasi puoliväliriihessään huhtikuun lopulla, että tuulivoimalan etäisyys asutuksesta pitää olla vähintään kahdeksan kertaa voimalan kokonaiskorkeus, jos tuulivoimalaa ei löydy maakuntakaavasta.
Uusien tuulivoimaloiden korkeus maasta siiven kärkeen on tyypillisesti yli 250 metriä. Se tarkoittaa, että voimaloiden pitäisi olla jatkossa monissa paikoissa vähintään kahden kilometrin päässä asutuksesta. Kriteeri koskee myös mökkejä.
Toisaalta rakentaminen olisi mahdollista kaikkien maanomistajien luvalla.
Hallituksen on määrä lähettää lakiluonnos lausuntokierrokselle toukokuun aikana.
Konsulttiyhtiö FCG:n ympäristöministeriölle tekemä selvitys tukee Mikkosen arviota. Joulukuussa valmistuneen raportin mukaan kahden kilometrin etäisyys vähentäisi potentiaalisten voimalapaikkojen määrän nykyisestä 35 prosenttiin.
Varsinais-Suomessa, Kymenlaaksossa, Päijät-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa mahdollisten myllypaikkojen määrä tipahtaisi yhteensä noin puolestatoista tuhannesta nollaan. Kanta-Hämeessäkin määrä romahtaisi jopa 94 prosenttia.
Pienin vaikutus muutoksella olisi Lapissa. Sielläkin potentiaalisten voimaloiden määrä lähes puolittuisi.
Ympäristöministeriön ympäristöneuvos Sanna Jylhä huomauttaa, että selvityksen teon aikaan ei tiedetty vielä sitä, ettei rajoitus koske maakuntakaavoihin merkittyjä tuulivoima-alueita.
– Se kompensoi asiaa toiseen suuntaan, Jylhä sanoo.