Vihreiden puheenjohtajaehdokkaat, kansanedustajat Touko Aalto, Emma Kari, Krista Mikkonen ja Olli-Poika Parviainen kertovat Uutissuomalaiselle, etteivät kannata aloitetta.
Vain vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo ei vastaa suoraan kysymyksen lomituspalveluista.
Esimerkiksi Emma Kari torjuu lomituspalveluiden lakkauttamisen, sillä maatalouden tukia pitää hänen mukaansa katsoa kokonaisuutena ja niitä pitää kehittää ympäristöystävälliseen suuntaan. Touko Aalto taas pitää aloitteessa esitettyä siirtymäaikaa liian lyhyenä.
– Aloitteella annetaan myös väärä viesti monella tapaa ahdingossa oleville maatalousyrittäjille, Aalto sanoo.
Krista Mikkonen pitää suomalaista maatalouslomitusta poikkeuksellisen toimivana järjestelmänä eläintilojen hyvinvoinnin takaamiseksi.
– Kun yrittäjät voivat hyvin, selvitysten mukaan myös eläimet voivat paremmin, Mikkonen toteaa.
Vihreiden puoluekokousaloitteen takana on muun muassa kansanedustaja Antero Vartia. Aloitetta perustellaan sillä, että mikään muu yrittäjäryhmä ei nauti samanlaisesta etuudesta.