Valviran ylijohtaja pitää julkista keskustelua hyvinvointialueita kohtaan epäreiluna ja turhaan syyllistävänä. Ongelmat ovat hänen mukaansa alkaneet jo kuntapohjaisen järjestelmän aikana. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

USU: Valviran ylijohtaja toivoo lisäaikaa hyvinvointialueille

Ylijohtaja on erityisen huolissaan lastensuojelun ja vanhustenhuollon tilanteesta hyvinvointialueilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontaviraston Valviran ylijohtaja Markus Henriksson näkee Uutissuomalaisessa perusteltuna, että hyvinvointialueet saisivat lisäaikaa alijäämien kattamiseen. Samoin totesi aiemmin Talouspolitiikan arviointineuvosto.

Jos hyvinvointialueille annettaisiin lisäaikaa, voisivat ne Henrikssonin mukaan noudattaa sekä rahoituslakia että järjestää lakisääteiset palvelunsa.

– Tai sitten pitää todeta, että yhteiskunta on niin hankalassa tilanteessa, että lainsäädännön lupaus esimerkiksi erikoissairaanhoidon hoitotakuusta on epärealistinen ja sitä pitää muuttaa, hän toteaa Uutissuomalaisessa.

Henrikssonin mielestä hoitotakuun löyhentäminen ei ole järkevää, kun hoitoonpääsy on Suomessa kansainvälisesti katsottuna muutenkin hidasta.

– Totuus on, että erikoissairaanhoidon jonoissa on kärsiviä ihmisiä, eivätkä he mitään luksushoitoa jonota.

Henriksson pitää julkista keskustelua hyvinvointialueita kohtaan epäreiluna ja turhaan syyllistävänä. Ongelmat ovat hänen mukaansa alkaneet jo kuntapohjaisen järjestelmän aikana.

Hän korostaa, että hyvinvointialueilla tehdään työtä vaikeassa tilanteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)