– Tiedossamme on ainakin parisenkymmentä suomalaista, jotka ovat jäämässä maahan esimerkiksi perhesyistä eli vaikkapa siksi, että puoliso on ukrainalainen, kertoo ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön päällikkö Outi Saarikoski Uutissuomalaiselle.
Lisäksi Ukrainassa on Saarikosken mukaan yksittäisiä 18–60-vuotiaita miehiä, joilla on Suomen lisäksi Ukrainan kansalaisuus, ja joita siis koskee Ukrainan asevelvollisuus.
Saarikosken mukaan kansainvälinen lentoliikenne Ukrainaan on pysähdyksissä ja ainoa keino päästä pois maasta on ylittää raja naapurivaltioihin, kuten Puolaan, maata pitkin esimerkiksi junalla tai autolla.
– Sodankäynti on hyvin vaarallisessa vaiheessa. Ulkoministeriö ei tässä tilanteessa pysty järjestämään suomalaisille omia kuljetuksia pois maasta. Odotamme tilanteen rauhoittumista ja mahdollista tulitaukoa. Samassa tilanteessa ovat kaikki muutkin EU-maat, hän toteaa Uutissuomalaiselle.