USU: Tytti Yli-Viikarin hyllyttäminen ylijohtajan virasta valmisteilla

Tytti Yli-Viikari on sanonut, että hän haluaa palata VTV:n ylijohtajaksi.
VTV:n entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina 13. joulukuuta 2021. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
VTV:n entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina 13. joulukuuta 2021. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV on käynnistänyt prosessin pidättääkseen viraston entisen pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin VTV:n ylijohtajan virasta, kertoo Uutissuomalainen.

Yli-Viikari on sanonut julkisuuteen, että hän haluaa palata viraston ylijohtajaksi vuodenvaihteessa. Hänet vapautettiin kyseisestä tehtävästä, kun hän siirtyi pääjohtajan viisivuotiseen tehtävään vuoden 2016 alusta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Virantoimituksesta pidättäminen alkaisi siitä päivästä, kun hän mahdollisesti olisi palaamassa kyseiseen virkaan, kertoo johtaja Tuula Sandholm VTV:stä Uutissuomalaiselle.

– Kyse on virkamiesoikeudellisesta menettelystä, jossa seuraava vaihe on kuulemiskirje. Yli-Viikari voi esittää näkemyksensä asiasta ennen päätöstä.

Pidättämisen ajalta Yli-Viikarille maksettaisiin virkaehtosopimuksen mukaisesti puolet palkasta.

Aloitettu prosessi nojaa eduskunnan virkamieslain kohtaan, jonka mukaan virkamies voidaan pidättää virantoimituksesta rikossyytteen ajaksi, jos syytteellä voi olla vaikutusta virkamiehen edellytyksiin hoitaa tehtäväänsä.

Yli-Viikarin oikeudenkäynti alkoi viime viikolla. Syyttäjä syyttää Yli-Viikaria törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja vaatii tälle ehdollista vankeusrangaistusta ja viraltapanoa VTV:n pääjohtajan virasta. Lisäksi syyttäjä vaatii Yli-Viikarin viraltapanoa myös VTV:n ylijohtajan virasta, jos tämä tuomitaan tahallisesta rikoksesta vankeuteen.

Tytti Yli-Viikari kiistää syytteen.

Mainos