Taloyhtiö ei voi ottaa vastikemaksut jättämättä jääneen osakkaan asuntoa haltuunsa, ellei tietoa haltuunotosta kyetä toimittamaan osakkaalle.
Ongelmaksi tiedonanto on Uutissuomalaisen muodostunut erityisesti niissä raja-alueen kunnissa sijaitsevissa taloyhtiöissä, joissa osa venäläisosakkaista on jättänyt vastikkeet maksamatta.
Asiasta uutisoi Keskisuomalainen.
Rahaliikenne Venäjän ja Suomen välillä on keskeytynyt pakotteiden vuoksi, mikä tekee vastikkeiden maksun vaikeaksi. Myöskään tietoa maksamattomista vastikkeista on vaikea toimittaa asuntojen omistajille Venäjälle.
– Jos omistajalle ei ole saatu tietoa perille luotettavasti, ei hallintaan ottoa voi toteuttaa, sanoo Kiinteistöliiton vanhempi lakimies Pauliina Haapsaari.
Taloyhtiö voi ottaa asunnon hallintaansa määräaikaisesti kolmen vuoden ajaksi, jos maksuja on jäänyt rästiin useammalta kuukaudelta. Hallintaan ottaminen edellyttää yhtiökokouksen päätöksen ja tiedon toimittamisen asunnon omistajalle.