Suomalaisten luottamus eläkkeiden riittävyyteen on vähentynyt voimakkaasti vuosien varrella. Vielä viime vuonna täysin tai jokseenkin samaa mieltä kyseisen väitteen kanssa oli 50 prosenttia, kun tänä vuonna heitä oli enää 45 prosenttia.
Tiedot käyvät ilmi Eläketurvakeskuksen (ETK) Eläkebarometristä 2018. Kysely tehtiin toukokuussa 2018 ja siihen osallistui 1 004 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista.
Tutkimusosaston päällikkö Susan Kuivalainen sanoo Uutissuomalaiselle, että muutos on tilastollisesti merkittävä eli suomalaisten luottamus eläketurvan riittävyyteen on heikentynyt.
Vuonna 2011 ETK:n Luottamus eläketurvaan -tutkimuksessa vielä 63 prosenttia suomalaista uskoi, että eläke takaa kohtuullisen toimeentulon vanhuudessa.
Vaikka esitetty kysymys on ollut sama, vuoden 2011 ja 2018 luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia, koska ne ovat peräisin eri tutkimuksista.
Säästäminen ja sijoitukset
Eläkebarometrissa 2018 eläkkeiden riittämättömyydestä olivat eniten huolissaan keski-ikäiset ja ammattiryhmistä yrittäjät.
Yrittäjistä vain 34 prosenttia oli täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että eläke takaa kohtuullisen toimeentulon vanhuudessa, kun opiskelijoista samaa mieltä oli 57 prosenttia. Luottavaisimpia olivat nuoret ja toisaalta eläkeläiset.
Myös muilla kysymyksillä mitattuna suomalaisten luottamus eläkkeiden riittävyyteen on laskussa.
Esimerkiksi 2018 barometrin väittämän ”eläkkeet pystytään maksamaan myös tulevaisuudessa” kanssa samaa mieltä olevien määrä oli pudonnut 53:sta 48 prosenttiin vuoden sisällä. Erityisen suuri pudotus nähtiin luottamuksessa työkyvyttömyyseläkkeisiin.
Väitteen ”eläke takaa kohtuullisen toimeentulon, jos henkilö tulee työkyvyttömäksi” kanssa samaa mieltä oli enää 31 prosenttia suomalaista, kun vielä viime vuonna näin uskoi 40 prosenttia.
Suomalaiset luottavat silti edelleen itse eläkejärjestelmään. Väitteen ”luotan suomalaiseen eläkejärjestelmään” kanssa samaa mieltä oli 60 prosenttia.
Jyväskyläläinen Petri Salminen, 37, on yrittäjä myynnin ja johtamisen kehittämistä tarjoavassa Salminen & Tikka -yhtiössä sekä Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja.
Salminen luottaa siihen, että elämä kantaa ja hyvinvointiyhteiskunta säilyy. Vastaus siihen, takaako juuri eläke hänelle kohtuullisen toimeentulon vanhuudessa, on kuitenkin kimurantimpi, vaikka mies maksaa kunnollista yrittäjäeläkemaksua jatkuvasti.
– Koen, että ensisijaisesti olen itse vastuussa vanhuudenturvastani. Tapa varautua vanhuuteen voi olla jokin muukin kuin eläkemaksu, esimerkiksi oma säästäminen ja sijoitukset, Salminen sanoo.
Hän epäilee, että yrittäjien matala luottamus eläkkeiden suomaan vanhuuden turvaan voi johtua siitä, että yrittäjä pyrkii usein ensisijaisesti turvaamaan firman menestyksen, jolloin omaan eläkkeeseen satsaaminen voi jäädä lapsipuolen asemaan.
Huoli pätkätyöläisistä
Susan Kuivalaisen mukaan yksi syy luottamuksen vähenemiseen saattaa piillä vuoden 2017 eläkeuudistuksessa, jonka tavoitteena oli vahvistaa eläkkeiden rahoituksellista kestävyyttä.
– Siinä eläkeikää nostettiin ja eläkkeiden tasoa heikennettiin, mikä voi näkyä näissä vastauksissa, Kuivalainen toteaa.
Lisäksi taloustaantuma ja työttömyyden lisääntyminen Kuivalaisen mukaan tutkitusti heikentävät kansalaisten luottamusta eläkkeiden riittävyyteen.
Mutta onko pelolle mitään perustetta, pitääkö eläkkeiden riittävyydestä olla huolissaan? Suomen suurimman työeläkevakuuttajan Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen huomauttaa, että työeläkejärjestelmämme kestävyys on hyvällä tasolla kansainvälisesti vertailtuna.
Huolissaan eläkkeen riittävyydestä voivat perustellusti olla hänen mielestään kuitenkin vaikeasti työllistyvät ja pätkätyötä tekevät sekä pientä yrittäjätuloa ansaitsevat,
– Heille ei välttämättä kerry nykyjärjestelmässä riittävästi eläkemaksutuloa työikäisyyden ajalta ja näin heidän työ- ja/tai yrittäjäeläkkeensä uhkaa jäädä kovin alhaiseksi nykyisessä järjestelmässä, Kietäväinen tähdentää.