Haastajat aikovat käyttää rahaa lähes saman verran kuin kampanjoissa käytettiin presidentinvaaleissa vuonna 2012. Myös puolueiden tuki on pysymässä samalla tasolla.
Kampanjaorganisaatioista kerrotaan ehdokkaiden haastavan istuvan presidentin 200 000–550 000 euron kampanjoilla. Puolueista vakuutetaan Uutisuomalaiselle, ettei Sauli Niinistön vankka asema ole vaikuttanut budjetointiin.
Haastajista suurimmalla budjetilla lähtee liikkeelle SDP:n Tuula Haatainen, jonka kampanjaan aiotaan käyttää 550 000 euroa. Puolue tukee ehdokastaan 450 000 eurolla.
Noin 500 000 euron budjetilla vaalitaistoon aikovat keskustan Matti Vanhanen ja vihreiden Pekka Haavisto. Vanhasen vaalibudjetti koostuu pääasiassa puolueen tuesta.
Haaviston budjetti on rakennettu lahjoitusten varaan. Vihreä liitto tukee ehdokasta 100 000 eurolla, mutta keräyksen kautta odotetaan 400 000:ta euroa.
RKP:n Nils Torvaldsin kampanjaa varten on varattu runsaan 400 000 euron budjetti. Siitä reilut 100 000 euroa tulee puolueelta, loput aiotaan hankkia ulkopuolisilta tukijoilta.
Ennakkotietojen perusteella pienimmillä budjeteilla vaaleihin lähtevät perussuomalaisten Laura Huhtasaari (noin 200 000 euroa) ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen (noin 250 000 euroa).
Sauli Niinistön kansanliikkeen kampanjapäällikkö Pete Pokkinen on aiemmin kertonut, että heidän budjettinsa tulee olemaan pienempi kuin Niinistön 2012 kampanjalla. Kansanliike vastaa oman rahoituksensa keräämisestä, ei halua puoluerahoitusta ja jättää ennakkoilmoituksen rahoituksestaan hyvissä ajoin ennen vaaleja.