Uutissuomalaisen mukaan Sampo Terho on perussuomalaisten piirijohtajien selvä suosikki puolueen johtoon, jos Timo Soini päättää luopua kesäkuun puoluekokouksessa.
Kahdeksan perussuomalaisten piirijohtajista sanoo Sampo Terhon olevansa paras valinta puolueen johtoon, jos Soini ei ole enää ehdolla. Jussi Niinistö saa kaksi mainintaa ja Jussi Halla-aho yhden.
Viisi piirijohtajaa ei osannut tai halunnut mainita mielestään parasta.
Uutissuomalainen tavoitti kyselyyn keskiviikon ja torstain aikana kaikki 16 piirijohtajaa.
Kaikkiaan 12 piirijohtajaa on kuitenkin sitä mieltä, että Timo Soini olisi puolueelle sopivin puheenjohtaja myös kesän puoluekokouksen jälkeen.
Piirijohtajilta kysyttiin myös arviota todennäköisimmästä puheenjohtajakisan voittajasta, jos Soini ei ole ehdolla. Kuusi ennakoi Sampo Terhon, kolme Jussi Halla-ahon ja yksi Jussi Niinistön voittoa.