Verkkouutiset

USU: Romaneilla heräsi pelko etnisestä rekisteristä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tämän vuoden alussa aloittama romanien hyvinvointitutkimus on paljastanut Uutissuomalaisen mukaan romaniväestön syvän epäluottamuksen viranomaisia kohtaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Roosa-hyvinvointitutkimus on herättänyt romaneissa runsaasti huolta muun muassa etnisestä profiloinnista ja tietojen väärinkäytöstä.

Suomessa asuu 10 000–12 000 romania, ja tavoitteena on saada tuhat heistä tutkittavaksi. Tutkimuksessa selvitetään romanien hyvinvointia, terveyttä, toiminta- ja työkykyä ja palvelujen käyttöä.

Epäluottamuksen vuoksi hyvinvointitutkimukseen on ollut vaikea löytää tutkittavia.

Toiminnanjohtaja Allan Lindberg Suomen Romanifoorumista kertoo Uutissuomalaiselle kuulleensa tutkimukseen osallistuneiden vähäisestä määrästä. Yllättynyt hän ei kuitenkaan ole.

– Tutkimus herättää epäluuloja siitä, miksi ja mitä tutkitaan. Moni ajattelee, että mitä se hyödyttää ja miksi romaneja eriytetään tällä tavoin muista suomalaisista. Suomen romanit haluavat olla suomalaisia ja kuulua yhteiskuntaan.

Etnisen profiloinnin pelosta puhuu myös aluekoordinaattori Tanja Berg.

– Ennakkoluulot ja pelot tekevät sen, ettei tutkimukseen helposti lähdetä mukaan. Mutta tutkimuksen jälkeen voisimme saada sellaisia palveluita, joita romanit tarvitsevatkin, Berg sanoo Uutissuomalaiselle.

Tuore tutkimustieto olisi THL:n mielestä tarpeen, koska edellinen laaja tutkimus Suomen romaneista on tehty vuoden 1970 väestölaskennan yhteydessä. Roosa-tutkimus kuuluu myös Suomen romanipoliittiseen ohjelmaan, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta Euroopan edelläkävijä romaniväestön yhdenvertaisuuden edistämisessä.

Kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vuonna 2013 teki esiselvitystä nykyistä Roosa-tutkimusta varten, mieliala oli vielä toinen.

– Sitten paljastui Ruotsin poliisin laiton rekisteri romaneista, ja mieliala kääntyi. Nyt pelätään etnistä rekisteriä ja sitä, että tietoja voidaan käyttää väärin, tutkija Anneli Weiste-Paakkanen THL:stä sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)