USU: Rahoitus ja yritysten rooli soten kiistakysymykset

Hallituksen ministeriryhmä yrittää päästä sopuun lakiesityksestä parin viikon sisällä.

Hallituksen sote-ministeriryhmä on koolla perjantai-iltana ja sunnuntaina, kertoo Uutissuomalainen.

Ministerit yrittävät päästä sopuun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta koskevasta lakiesityksestä.

Suurin kysymysmerkki koskee rahoitusta, josta hallituspuolueilla on erilaisia näkemyksiä. USU:n saamien tietojen mukaan merkittävimmät näkemyserot ovat keskustan ja RKP:n välillä.

RKP haluaisi suosia alueita, joissa on satsattu hyvinvointiin ja joilla ihmiset voivat kohtuullisen hyvin. Keskustan mielestä rahoituksessa pitäisi panostaa niille alueille, missä väestö on ikääntynyttä ja ihmiset sairastavat paljon.

Toinen suuri vääntö koskee yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden asemaa. Keskustan mielestä yksityisen sektorin toimijoita tarvitaan jatkossakin ja sote-maakunnille tulee antaa mahdollisuus käyttää yksityisten terveysyritysten palveluja.

Myös Itä-Savon kohtalo on avoin, mutta se ei ole sote-uudistuksen pääkysymyksiä.

Uudistuksesta annettiin yli 700 lausuntoa ja esitys sisältää kiistanalaisia kohtia. Jotta uudistus pysyisi aikataulussa, hallituksen pitäisi päästä sopuun esityksestä parin viikon sisällä.

Mainos