Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tekee perusteellisen selvityksen viime viikolla havaitusta ratavauriosta, minkä takia VR perui kaukoliikenteen junavuoronsa 13. helmikuuta, kertoo Uutissuomalainen.
Traficom sekä liikenne- ja viestintäministeriö päättivät keskiviikkona selvityksen tekemisestä. VR esitti tiistaina perusteellisen ja puolueettoman selvityksen tekoa.
– Traficom on puolueeton tekijä selvitykselle, koska virasto vastaa junaliikenteen turvallisuudesta, kertoo liikenne- ja viestintäministeriön yksikön päällikkö Emil Asp USU:lle.
Selvityksen arvioidaan valmistuvan muutamassa viikossa.
Koko Suomen kaukojunaliikenteen seisauttanut vaurio löydettiin Lahden ja Kouvolan väliltä Mankala–Niinimäki-rataosuudelta viime viikon tiistaina.
Päätös tuon päivän junavuorojen perumisesta tehtiin edellisenä iltana junien pyöristä löydettyjen lovien takia.