USU: Metsityshanke viivästymässä

Hallituksen aikataulu on osoittautumassa mahdottomaksi.

Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelmassa metsitys on nostettu esille tärkeänä ilmastotoimena, ja hallitus valmistelee lakiesitystä metsittämisestä. Hallituksen piti antaa lakiesitys metsittämisestä toukokuussa, mutta nyt esitys siirtynee ensi vuoteen. Asiasta uutisoi Uutissuomalainen.

Syynä viivästymiselle on se, että Suomesta on vaikea löytää uusia metsittämiskohteita, sillä Suomen pinta-alasta 78 prosenttia on jo metsää.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

– Monet sanovat, että Suomessa on paljon kohteita, joita voisi metsittää, mutta metsittämispotentiaali ei ole suuri, kertoo neuvotteleva virkamies Jaana Kaipainen Maa- ja metsätalousministeriöstä Uutissuomalaiselle.

Kaipaisen mukaan potentiaalisia metsittämiskohteita voisivat olla maataloustuotannon kannalta syrjäiset ja heikkotuottoiset pellot sekä käytöstä poistetut turvetuotantoalueet. Peltojen kohdalla ongelmia saattavat aiheuttaa monimuotoisuuden säilyttäminen ja maisema-arvot.

Metsittäminen tuo Kaipaisen mukaan yhden elementin ilmastokeskusteluun, mutta ei ole iso ratkaisija.

Mainos