Avoimuusrekisterin neuvottelukunnan puheenjohtaja Tuomo Yli-Huttula uskoo Uutissuomalaisessa, että määrä nousee lähes 800:aan maaliskuun loppuun mennessä. Se on rekisteröitymisen takaraja tällä hetkellä vaikuttamistyötä tekeville organisaatioille.
– Vuoden tai kahden sisällä vaikuttajien määrä voisi nousta lähemmäs tuhatta.
Rekisteröityneiden lobbareiden joukossa on yrityksiä, järjestöjä, yhdistyksiä, oppilaitoksia, korkeakouluja sekä viestintätoimistoja.
Avoimuusrekisterin tarkoitus on tehdä näkyväksi eduskuntaan ja ministeriöihin liittyvää pitkäjänteistä ja suunnitelmallista vaikuttamista, jota tehdään virallisten työryhmien ja kuulemisten ulkopuolella.
– Avoimuusrekisteri tuo julki, keitä tahoja päättäjät ja virkamiehet ovat valmistelun aikana kuulleet. Rekisteri kertoo koko lainsäädännöllisen jalanjäljen, Yli-Huttula sanoo Uutissuomalaiselle.
Avoimuusrekisteriin ilmoittautuneiden organisaatioiden on tehtävä puolen vuoden välein toimintailmoitus. Ensimmäiset ilmoitukset vaikuttamistoiminnasta ovat kaikkien nähtävillä ensi heinäkuusta alkaen.
Yli-Huttula uskoo, että vaikuttamistoimintaa harjoittavat yritykset ja yhteisöt eivät jätä ilmoittamatta vaikuttamistoimiaan.
– Suomi on sen verran pieni maa, että vaikuttamistoimintaa harjoittavalta yritykseltä tai yhteisöltä menee uskottavuus, jos se ei hoida velvoitteitaan.