USU: Ministerin mukaan Antti Rinteen sote-malli tuplaisi rakenteet

Anu Vehviläinen ei pidä SDP:n puheenjohtajan esittämää mallia millään tavoin mahdollisena.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen esittämä sote-malli loisi kaksinkertaisen kuntarakenteen, verotusjärjestelmän ja valtionosuusjärjestelmän. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

Antti Rinteen mallissa Suomen 296 peruskuntaa säilyisivät, mutta niiden lisäksi tiheille alueille perustettaisi sote-kuntia.

Rinteen malli ei siis vaadi 18 maakuntaa, vaan erityisen tiheään asutuille alueille voitaisiin perustaa monia sote-kuntia. Sote-kuntien asukkaat valitsisivat sille valtuuston samalla tavalla kuin kotikuntaansakin.

Sote-kunnille annettaisi oikeus verottaa asukkaitaan, vaikka samanaikaisesti myös peruskunnilla säilytettäisi verotusoikeus.

– Rinteen kuvitteellisessa esimerkissä nykyisten Tampereen, Lempäälän ja Pirkkalan rinnalle tulisi sote-kunta, joka järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut. Jos sote-kunta niin arvioi, ne voisivat toimia palveluiden tuottajana.

– Rinne ei kokoaisi mitään hallintoa yhteen, mutta tekisi sekavan ja kaksinkertaisen kuntarakenteen, Anu Vehviläinen kummastelee USU:lle.

Sote-kunnan ei välttämättä tarvitsisi Rinteen mukaan olla edes monien alueiden yhdistymä, vaan myös yksittäiset kaupungit sopisivat sote-kunniksi.

Vehviläistä huolettaa myös erikoissairaanhoidon järjestäminen.

– Se on iso asia, että hän rikkoo tällä mallilla erikoissairaanhoidon, koska meidän malli perustuu siihen, että erikoissairaanhoitopiirit ovat maakuntamallissa mukana. Integraatio rikkoutuu hänen mallissaan, kuntaministeri toteaa.

– Tämä ei ole yksinkertainen vaan aika sekava malli.

Mainos