USU: Kolme neljästä ammattioppilaitoksesta aikoo vähentää henkilöstöä

Suuri osa ammatillisen koulutuksen järjestäjistä kärsii pahoista rahoitusvaikeuksista, kertoo Uutissuomalainen.

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE selvitti oppilaitosten taloudellista tilannetta huhtikuussa julkaistavaan kyselyynsä. Uutissuomalainen sai käyttöönsä kyselyn tulokset ennen niiden virallista julkaisua.

Vielä julkaisemattoman kyselyn mukaan koulutuksen järjestäminen maksaa tänä vuonna 85 miljoonaa euroa enemmän kuin oppilaitokset saavat rahoitusta. Koulutuksen järjestäjät saavat tänä vuonna 220 miljoonaa euroa vähemmän valtionosuusrahoitusta kuin viime vuonna.

Kaksi kolmasosaa AMKE:n jäsenistä menetti vuodessa yli kymmenen prosenttia rahoituksestaan. Järjestöön kuuluvat kaikki merkittävät ammatilliset oppilaitokset. Moni joutuu nyt pärjäämään aiempien vuosien säästöillä.

– Osa on vaarassa kaatua leikkausten vuoksi, AMKE:n toimitusjohtaja Petri Lempinen sanoo Uutissuomalaiselle.

Kyselyssä kolme neljästä oppilaitoksesta arvioi, että niiden henkilöstömäärä vähenee tänä vuonna. Yksi neljästä uskoo määrän pysyvän ennallaan. Yksikään koulutuksen järjestäjä ei aio kasvattaa työntekijöidensä määrää.

Kyselyyn vastanneiden oppilaitosten henkilöstömäärä supistui jo viime vuonna seitsemällä prosentilla eli 1 600 työntekijällä. Oppilaitoksissa on käyty yt-neuvotteluja, mutta vähentyneiden työpaikkojen määrä on kaksinkertainen yt-neuvotteluissa karsittuihin verrattuna.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjät kertovat lisäksi vähentävänsä tiloja ja keskittävänsä koulutusta nykyistä harvempiin yksiköihin.

Oppilaitokset arvioivat, että kestää vuosia ennen kuin ne saavat taloutensa tasapainoon. Vain neljännes vastaajista uskoi, että tulot kattavat menot jo ensi vuonna. Joka viides oppilaitos arvioi, että tasapainon saavuttaminen kestää vuosiin 2021–22 asti.

Maaliskuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 65 ammatillisen koulutuksen järjestäjää. Kyselyyn vastanneissa oppilaitoksissa opiskelee noin 80 prosenttia ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärästä.

Mainos