Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoo Uutissuomalaiselle, että sote-uudistuksen eduskuntakäsittely on keskeytettävä.
Hänen mukaansa eduskunnassa on nyt keskityttävä kaikin voimin koronaepidemian torjumiseen.
– Sote-uudistuksen käsittely eduskunnassa tulee keskeyttää, koska eduskunta on poikkeustilassa. Nyt pitää antaa esimerkiksi sosiaali- ja terveysvaliokunnalle sekä perustuslakivaliokunnalle työrauha käsitellä akuutimpia, koronaan liittyviä kysymyksiä, Kai Mykkänen sanoo Uutissuomalaiselle.
Kokoomus on arvostellut Sanna Marinin hallituksen kaavailemaa sote-uudistusta. Mykkäsen mukaan oppositiossa oleminen ei kuitenkaan ole tärkein syy sille, miksi kokoomus ehdottaa sote-valmistelun keskeyttämistä väliaikaisesti.
Mykkäsen mukaan on jopa kyseenalaista, että hallitus aikoo puskea massiivista lakipakettia läpi tämän kevään aikana.
– Siis tilanteessa, jossa akuutit koronaan eli ihmisten henkeen ja terveyteen suoraan liittyvät lakihankkeet vaatisivat kaiken huomion onnistuakseen kunnolla.