Julkisen sanan neuvoston (JSN) kanteluennätys rikkoutui tällä viikolla, kun median toiminnasta tehtyjen kanteluiden yhteismäärä nousi 484:ään. Edellinen ennätys vuodelta 2016 oli 468 kantelua koko vuoden aikana, kertoo Uutissuomalainen.
JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvösen mukaan ennätyksen taustalla on pidempiaikainen suuntaus.
– Tämä vuosi on neljäs perättäinen kasvuvuosi, ja viime syksystä alkaen kanteluita on tullut erityisen paljon. Voisi sanoa, että ihmisten aktiivisuus haastaa mediaa on lisääntynyt ja haastamista tapahtuu myös Julkisen sanan neuvoston kautta, Hyvönen sanoo USU:lle.
Viime vuonna JSN:lle jätettiin paljon kanteluja silloisen pääministeri Sanna Marinin (sd.) vapaa-ajan viettoon liittyvästä uutisoinnista. Tänä vuonna on kanneltu erityisesti perussuomalaisten ministerien rasistisiin kirjoituksiin liittyvästä uutisoinnista.
Hyvösen mukaan ihmiset ovat aktivoituneet kantelemaan myös puoluepolitiikasta riippumattomista teemoista. Sellainen on viime vuosina ollut esimerkiksi koronapandemia. Tänä vuonna JSN:ään on kanneltu paljon erilaisiin vähemmistöihin liittyvistä jutuista.