Verkkouutiset

Hoitajia työssään tietokoneiden kanssa hoitaja-asemalla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

USU: Hyvinvointialueiden johtajat luopuisivat hoitajamitoituksen kiristämisestä

Henkilöstömitoitus iäkkäiden ympärivuorokautisessa hoidossa on kiristymässä joulukuun alussa 0,7 hoitajaan asiakasta kohden.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uutissuomalaisen kyselyssä 16 hyvinvointialuejohtajaa 21:stä haluaisi luopua kiristämisestä. Viiden hyvinvointialueen johtajat haluaisivat muuttaa mitoitusta niin, että siihen voitaisiin laskea nykyistä laajemmin erilaisia ammattilaisia ja tehtävänkuvia.

Kiristämisestä luopuisi muiden muassa Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen.

– Kiristäminen tarkoittaa käytännössä tason laskua, koska osa asiakkaista jää 0,7:n mitoituksella kokonaan hoidotta tai hoito toteutetaan epäsopivalla tavalla. 0,7:n mitoituksella paikkoja joudutaan sulkemaan. Mitoitus ei turvaa resurssia sinne, missä tarve on suurin, Virolainen perustelee monen muun tavoin.

Hallitusneuvotteluissa hoitajamitoitus on jälleen pöydällä. Hallituksen muodostaja Petteri Orpo (kok.) kertoi viime perjantaina, että hallitusneuvotteluissa arvioidaan, voidaanko ottaa lisäaikaa tai peruuttaa mitoituksen kiristäminen.

Hyvinvointialuejohtajien perusteluissa nousee esiin, että henkilöstön määrä ei nykyisellään riitä takuun toteuttamiseen.

– On erikoista, että henkilöstöresursseja vaativia uudistuksia ollaan viemässä läpi samaan aikaan, kun sosiaali- ja terveyspalveluita vaivaa paheneva henkilöstöpula jo nykyisten palvelujen ylläpitämisessä, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen toteaa.

Viisi hyvinvointialuejohtajaa haluaisi muuttaa hoitajamitoitusta niin, että siinä hyväksyttäisiin nykyistä laajemmin erilaisia ammattiryhmiä. Saman toiveen mainitsee moni niistäkin hyvinvointialuejohtajista, jotka luopuisivat mitoituksen kiristämisestä kokonaan.

– Mitoituksen tulkintaa tulee laajentaa koskemaan muitakin ammattiryhmiä kuin pitkälle koulutettua sote-henkilöstöä. Myös hoivateknologian ja robotiikan hyödyntäminen tulee ottaa huomioon, Pohjois-Karjalan hyvinvointialuejohtaja Kirsi Leivonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)