Kaksi kolmesta suomalaisesta (67 %) aikoo äänestää sekä maakuntavaaleissa että presidentinvaaleissa, ilmenee Uutissuomalaisen Tietoykkösellä teettämästä gallupista. Molemmat vaalit on tarkoitus järjestää tammikuussa 2018.
Gallupin perusteella maakuntavaalien äänestysprosentiksi voi odottaa 68:aa prosenttia, presidentinvaalien peräti 81:tä prosenttia. Seitsemän prosenttia vastaajista on aikeissa jättää molemmat vaalit väliin, 12 prosenttia ei osaa vielä sanoa, aikooko äänestää.
Maakuntavaalit hyötyvät samanaikaisuudesta presidentinvaalien kanssa. Presidentinvaaleissa äänestysaktiivisuus on perinteisesti ollut korkea.
– Äänestysaktiivisuus presidentinvaaleissa jää lopulta hieman alhaisemmaksi kuin tuo kyselyn 81 prosenttia, oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen arvioi Uutissuomalaiselle.
Mikäli maakuntavaalit siirtyisivät myöhäisempään ajankohtaan ensi vuonna, Jääskeläinen arvioi äänestysaktiivisuuden jäävän kuntavaalien tasolle 55–60 prosenttiin, ellei uutuudenviehätys saa ihmisiä liikkeelle.
Yli 70-vuotiaiden ikäryhmään kuuluvista presidentinvaaleissa aikoo äänestää peräti 96 prosenttia, molemmissa vaaleissa 89 prosenttia. Vain joka sadas yli 70-vuotias kertoo jättävänsä vaalit kokonaan väliin.
Vähiten äänestysintoa on ruuhkavuosi-ikäisillä eli 30–44-vuotiailla. Heistä 72 prosenttia aikoo äänestää presidentinvaaleissa, 52 prosenttia molemmissa. 12 prosenttia suunnittelee jättävänsä äänestämättä.
Vaaliuurnille aikovat ahkerimmin kokoomuksen ja keskustan äänestäjät. Kokoomuslaisista 96 prosenttia aikoo osallistua presidentin valintaan, 81 prosenttia äänestää sekä presidentin- että maakuntavaaleissa.
Keskustalaisista presidenttivaaleissa aikoo äänestää 95 prosenttia, maakuntavaaleissa 77 prosenttia ja molemmissa 76 prosenttia.
Tutkimuksen on tehnyt Uutissuomalaisen toimeksiannosta Tietoykkönen Oy. Tutkimuksessa haastateltiin tuhatta henkeä, jotka edustavat 18 vuotta täyttäneitä mannersuomalaisia. Kysely tehtiin web-kyselyllä M3 Research Oy:n valtakunnallisesti edustavassa kuluttajapaneelissa 22.–28. kesäkuuta. Tutkimuksen virhemarginaalin on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.