Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) vastasi eduskunnan kyselytunnilla Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfströmin kysymykseen puolustusteollisuuden edellytysten vahvistamisesta.
– (Petteri) Orpon hallitus panostaa merkittävästi kotimaiseen puolustusteollisuuteen. Näemme jo merkkejä ympäri Suomea, miten se lisää Suomessa työllisyyttä ja talouskasvua. Ja sitä kautta kun puolustusteollisuus vahvistuu, niin se vahvistaa myös meidän maamme puolustuskykyä, Antti Häkkänen sanoi.
– Eli kriisitilanteessa meillä on suomalaista sinivalkoista osaamista ja teollista kapasiteettia täällä sitten tarvittaessa Suomen puolustukseen.
Häkkäsen mukaan tällä hetkellä kotimaahan kohdistetaan miljardiluokan hankintoja.
– Se säteilee ympäri Suomea. Voi sanoa että melkein kaikkiin maakuntiin. Kaikkien edustajienkin lähialueilla.
Osa hankinnoista on turvaluokitettuja eikä niitä julkaista, iso osa on julkisia.
– Niistä tulee työllisyyttä ympäri Suomea.
Ukrainan tuen paketissa hallitus teki Antti Häkkäsen mukaan tietoisen poliittisen linjauksen siitä, että jatkossa määrärahat kohdistetaan kotimaan yrityksille tehtäviin hankintoihin.
– Näistä on ensimmäinen paketti jo tehty, ja tämä tuottaa useita kymmeniä suomalaisia yritystuotteita Ukrainaan. Ja työllisyyttä myös ympäri Suomea.
Alkusyksyn aikana on Häkkäsen mukaan tavattu useampi sata yritystä, jotka ovat halukkaita osallistumaan tähän jatkossakin.
Mats Löfström kysyi joensuulaisesta Kelluu Oy:sta. Yhtiö on ministerin mukaan päässyt Naton teknologiarenkaisiin hallituksen vienninedistämisen ansiosta.





