USA:ssa oltiin vain metrien päässä historiallisen tuhoisasta lento-onnettomuudesta

Air Canadan matkustajakone oli laskeutua rullaustielle ja sillä olleiden neljän matkustajakoneen päälle.

Yhdysvaltain San Franciscossa oli lähellä käydä heinäkuun alussa yksi historian pahimmista ilmailuonnettomuuksista, kun Air Canada -lentoyhtiön lentäjä oli laskeutua San Franciscon kansainvälisen lentokentän rullaustielle kiitoradan sijaan. Rullaustielle oli pysäköity neljä lentokonetta, jotka olivat täynnä matkustajia.

Verkkouutiset kertoi aiheesta muutama päivä tapahtuneen jälkeen.

Yhdysvaltojen ilmailuviranomaisten tänään julkistaman tutkintaraportin mukaan onnettomuus oli jopa ensitietojakin lähempänä, sillä Air Canadan kone kävi matalimmillaan korkeudella, josta olisi ollut enää metri matkaa alla seisoneiden matkustajakoneiden pyrstöihin. Raportista uutisoi CNN.

Viranomaisraportin mukaan Air Canadan lentäjä ja perämies eivät missään vaiheessa havainneet alla olevia koneita tai laskeutumistaan väärään paikkaan. Viranomaiset tutkivat tapausta edelleen, eikä tässä vaiheessa ole vielä selvillä, mistä virhe johtui.

Lennonjohto kadotti Air Canadan koneen 12 sekunniksi laskeutumisen yhteydessä, eikä se ehtinyt varoittaa konetta laskeutumisesta väärään paikkaan. Air Canadan pilotti kuitenkin keskeytti laskeutumisen viime hetkellä, sillä ”jokin ei näyttänyt oikealta”, viranomaisraportti kertoo.

Lennonjohtaja otti koneeseen yhteyttä muutama sekunti sen jälkeen, kun laskeutuminen oli keskeytetty, ja lähetti Air Canadan Airbus 320 -koneen takaisin ilmaan tekemään kierroksen ennen turvallista laskeutumista.

Air Canadan konetta lentäneellä kapteenilla on takanaan 20 000 lentotuntia ja 4 800 tuntia läheltä piti -tapauksessa käytetyn Airbus A320 -koneen ohjaimissa. Myös perämiehellä oli 10 000 tuntia lentokokemusta.

Mainos