Verkkouutiset on kertonut Neuvostoliiton kenraalimajuri Dmitri Poljakovista (1921-1988) muun muassa tässä.
Dmitri Poljakov oli kylmässä sodassa USA:n tiedustelulle heidän sanojensa mukaan kruununjalokivi, joka välitti Neuvostoliiton salaisuudet USA:lle. Poljakovin sanotaan estäneen kylmän sodan muuttumisen kuumaksi. Hän ei huolinut palkkioita vaan toimi isänmaansa auttamiseksi.
1980-luvun lopulla USA hätääntyi Dmitri Poljakovin puolesta, josta ei oltu vuosiin kuultu. Hänen uskottiin jääneen kiinni. FBI:ssa ja CIA:ssa epäiltiin myyriä. Toisaalta samaan aikaan Neuvostoliitto oli jo sortumassa ja maiden suhteet kukoistivat Mihail Gorbatshovin myötä.
National Security Archive on julkistanut muistion KGB:n johtajan Vladimir Krjustkovin ja silloisen presidentin varaturvallisuusneuvonantajan, CIA-virkamies Robert Gatesin erikoisesta tapaamisesta. Se pidettiin KGB:n päämajassa Moskovan Lubjankassa 9. helmikuuta 1990.
Laajojen keskustelujen jälkeen Robert Gates lopulta sanoo, että hänellä on kaksi ammatillista asiaa.
Gates mainitsee ensin julkisuudessa tuntemattomasta henkilöstä ja sanoo olettavansa, että tämä on palannut Neuvostoliittoon. Krjustkov nyökkää.
”Toiseksi, voisiko Krjutskov avoimesti sanoa mitä tapahtui kenraalimajuri Dmitri Poljakoville (”Donald”)?”.
”Krjustkov vastasi, että hänet ammuttiin 1988”.
Krjustskov oli lisännyt, että Poljakov oli ”kertonut kaiken”, ”me tiedämme kaiken, ja te tiedätte kaiken”.
Keskustelu siirtyi eteenpäin.