Verkkouutiset

Tiedusteluviranomaiset ovat varoittaneet TikTokin algoritmista. AFP / LEHTIKUVA / OLIVIER DOULIERY

USA:n tiedustelun mukaan Kiina voi käyttää TikTokia vaalihäirintään

Videosovelluksen omistava kiinalaisyhtiö on kiistänyt väitteet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset ”eivät voi sulkea pois” mahdollisuutta, että Kiinan hallitus käyttää sosiaalisen median TikTok-sovellusta häirintään tämän vuoden presidentinvaaleissa. Näin uutiskanava CNN:n mukaan kertoi kansallisen tiedustelun päällikkö Avril Haines USA:n edustajainhuoneen kuulemisessa.

Edustajanhuone hyväksyi keskiviikkona lakialoitteen, joka voi kieltää TikTokin toiminnan USA:ssa, jos kiinalainen teknologiayritys ByteDance ei luovu sovelluksen omistuksesta.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n johtaja Christopher Wray varoitti kuulemisessa TikTokin algoritmista ja sovelluksen kyvystä suorittaa vaikuttamisoperaatioita.

FBI:n lisäksi myös muut turvallisuusviranomaiset ovat varoittaneet, että Kiinan hallitus voi painostaa TikTokin omistavaa ByteDancea valjastamaan algoritminsa disinformaation levittämiseen.

TikTok on kiistänyt väitteen. Sovelluksen verkkosivuilla julkaistussa lausunnossa painotetaan, että ByteDance ei ole minkään hallituksen tai valtion yksikön omistuksessa tai määräysvallassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)