Verkkouutiset

Yhteisen harjoittelun tavoitteena on kehittää taktista yhteensopivuutta Yhdysvaltojen maavoimien kanssa. / mil.fi

USA:n sotilaat harjoituksessa Suomen pohjoisosissa

Osallistujat harjoittelevat talviolosuhteissa vaadittavia selviytymistaitoja, taistelutekniikkaa ja toimintakyvyn ylläpitämistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Amerikkalaissotilaat ovat aloittaneet maanantaina arktisen sodankäynnin harjoituksen yhdessä Jääkäriprikaatin kanssa Sodankylässä.

Koulutustapahtumaan osallistuu puolustusvoimien henkilökuntaa sekä kevyttä jalkaväkeä ja pataljoonan esikunnan osia Yhdysvaltojen maavoimista. Kansainvälisen osaston vahvuus on enimmillään noin 290 henkilöä.

Yhteisen harjoittelun tavoitteena on kehittää taktista yhteensopivuutta Yhdysvaltojen maavoimien kanssa Pohjois-Suomen vaativissa olosuhteissa.

– Jääkäriprikaatin arktisen koulutuksen ammattilaiset kouluttavat osallistujille talviolosuhteissa vaadittavia henkilökohtaisia selviytymistaitoja, taistelutekniikkaa ja toimintakyvyn ylläpitämistä, Maavoimien tiedotteessa todetaan.

Koulutuksen päätteeksi amerikkalaisjoukot osallistuvat Pohjoinen 1/23 -paikallispuolustusharjoitukseen, joka järjestetään Lapin alueella helmikuun 24. päivästä maaliskuun 3. päivään asti.

Koulutustapahtuma on osa Yhdysvaltain asevoimien Arctic Forge 23 -harjoituskonseptia ja ainoa Suomessa järjestettävä osakokonaisuus.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)