USA:n salainen linjamuistio kylmästä sodasta: Neuvostoliitto viileni Suomen puolueettomuudelle

Yhdysvalloissa ei pidetty Suomen kehitystä myönteisenä 1980-luvulle tultaessa.

USA:n suurlähettiläänä Suomessa 1977-80 toimineen Rozanne Ridgwayn perinpohjainen analyysi oli nimeltään Suomen/Neuvostoliiton/pohjoismaiden suhteet ja Pohjois-Euroopan turvallisuus.

Muistio kirjoitettiin helmikuussa 1979. Se on tullut nyt julki Wikileaksin massajulkistuksessa tuolta vuodelta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Muistiossa kerrottiin arvioitavan Suomen suhteita Neuvostoliittoon ja pohjoismaihin sekä identifioitavan merkittävää osallisuutta Pohjois-Euroopan turvallisuuteen. Päähuomioksi listattiin tämä:

– 1970-luvun aikana Neuvostoliitto on kylmennyt Suomen puolueettomuuden konseptille; tämä muuttunut Neuvostoliiton lähestymistapa — jota (puolustusministeri Dmitri) Ustinovin ehdotus yhteisistä Suomen/Neuvostoliiton sotaharjoituksista dramatisoi — muodostaa merkittävimmän kehityksen viimeaikaisissa Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa.

Muiden perustekijöiden katsottiin pysyneen käytännössä muuttumattomina:

Poimintoja videosisällöistämme

– Neuvostoliitto jatkaa vaikutusvallan käyttämistä Suomen poliittisella näyttämöllä, mutta Suomen instituutiot pysyvät demokraattisina ja läntisinä; sotilaallinen epätasapaino kasvaa mutta on aina ollut valtava; ja taloudelliset suhteet pysyvät toissijaisina verrattuina Suomen taloudellisiin linkkeihin länteen.

Ridgwayn mukaan Suomen vaikutelmassa pohjoismaisesta turvallisuudesta heijastuu pohjalla sen suhteiden hoitaminen myös Neuvostoliittoon. Tässä Suomi hänen mukaansa poikkeaa ”terävästi” muista pohjoismaista.

– Neuvostoliiton kylmenemisen kohdalla, Suomi ei ole hylännyt puolueettomuuden tavoittelemista, kuten sen hylkäys Ustinovin ehdotukselle todistaa; odotamme että samalla kun Suomi jatkaa Neuvostoliiton kanssa olevien hyvien suhteiden ensisijaisuutta, se pyrkii säilyttämään hyväksyntänsä luotettavana puolueettomana (maana), luottaen voimakkaasti jäsenyyteensä pohjoismaisessa perheessä ja sen laajempiin kansainvälisiin suhteisiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

USA uskoi 1979, että ”tasainen neuvostopaine Suomea kohtaan todennäköisesti jatkuu eikä uusien dramaattisten neuvostosiirtojen mahdollisuutta voida sulkea pois”.

– Tässä kontekstissa tukemme jatkuminen — jota suomalaiset arvostavat — Suomen puolueettomuudelle ja itsenäisyydelle, yhdessä USA:n tiukan puolustuksen kanssa — jota suomalaiset ymmärtävät — sen omalle ja sen liittolaisten edulle pysyy parhaana USA:n kontribuutiona kummallekin ja Suomen kansallisille eduille.

Hyvin laajana historiaosuuksineenkin jatkuvan analyysimuistion löytää tästä linkistä.

Mainos