Yhdysvallat hälytti hävittäjäkoneensa ilmaan torstaina ja perjantaina, kun Syyrian ilmavoimien pommitusten katsottiin aiheuttavan vaaraa Hasakan alueella operoiville amerikkalaisille erikoisjoukoille.
Asiasta kertovan ilmailusivusto The Aviationistin mukaan amerikkalaissotilaat kouluttavat Hasakan liepeillä ISIS-jihadistijärjestöä vastaan taistelevia kurdijoukkoja.
Pommituksia ja ylilentoja tehneet venäläisvalmisteiset Sukhoi Su-24-rynnäkkökoneet eivät vastanneet kurdien radiokutsuihin yleisellä hätätaajuudella tai Syyriassa toimivien Venäjän ilmavoimien koneiden kanssa käytettävällä taajuudella.
Syyrialaiskoneet ehtivät torstaina poistua ennen amerikkalaisten saapumista paikalle. Yhdysvaltojen puolustusministeriö varoitti Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallintoa ”läheltä piti -tilanteeksi” kuvaamansa tapauksen jälkeen, ja vaati sitä lopettamaan lennot ja iskut alueella.
Syyrialaiskoneet palasivat tästä huolimatta paikalle heti perjantaina. ABC Newsin mukaan niitä oli kuitenkin tällä kertaa vastassa Yhdysvaltojen F-22 Raptor-hävittäjiä.
Häiveteknologiaa hyödyntävä F-22 on Yhdysvaltojen ilmavoimien kehittynein hävittäjäkone. Sitä pidetään yleisesti eräänä maailman parhaista ilmaherruushävittäjistä.
Amerikkalaisen viranomaislähteen mukaan Raptorit ”kehottivat syyrialaisia lähtemään ilmatilasta”. Syyrialaispilotit ilmeisesti taipuivat. Tilanteen kerrotaan päättyneen ”ilman muita välikohtauksia”.
”Koalition hävittäjäkoneet eivät laukaisseet aseitaan”, viranomaislähde kommentoi.
Amerikkalaisten mukaan Syyrian ilmavoimien viime viikon iskut kurdijoukkoja vastaan ovat poikkeuksellisia.