Tieto presidentti Donald Trumpin koronavirustartunnasta hallitsee nyt uutisotsikoita kautta maailman. Vaikka Yhdysvaltain presidentin terveydentila ymmärrettävästi herättää tavatonta kiinnostusta, täysi totuus siitä on ollut USA:n presidentteihin erikoistuneen historiantutkija Timothy Naftalin mukaan yleensä tarkoin varjeltu salaisuus.
Valkoinen talo on hänen mukaansa jakanut USA:n päämiehen terveyttä koskevaa informaatiota useimpien ensimmäisen maailmansodan jälkeisten presidenttien aikana äärimmäisen kitsaasti.
– Avoimuuden ehdoton aallonpohja saavutettiin, kun maailma edellisen kerran kamppaili katastrofaalisen pandemian kourissa, Naftali kirjoittaa Foreign Policy -lehdessä.
Hän viittaa vuoteen 1919, jolloin Valkoisen talon lääkärit onnistuivat salaamaan presidentti Woodrow Wilsonin sairastaman influenssan, sitä seuranneen lievän aivohalvauksen ja jopa muutamaa kuukautta myöhemmin tapahtuneen uuden massiivisen ja lamauttavan halvauksen.
– Valheiden kaavun taakse kätkeytyen ja myötämielisiin kumppaneihin tukeutuen ensimmäinen nainen Edith Wilson pyöritti maata kulissien takaa presidentin virkakauden viimeisten 17 kuukauden ajan, Naftali toteaa.
Lääkecocktaileista vaiettiin visusti
Maaliskuussa 1944, toisen maailmansodan vielä kestäessä, lääkärit totesivat presidentti Franklin D. Rooseveltilla vakavan sydänsairauden, jota alettiin lääkitä barbituraateilla.
– He eivät kuitenkaan koskaan kertoneet hänelle itselleen eivätkä kansakunnalle koko totuutta hänen invaliditeetistaan, mikä tarjosi hänelle tilaisuuden tavoitella ainutlaatuista neljättä presidenttikautta ja tulla valituksi. Tästä ei lopulta ollut hänelle apua, vaan hän kuoli virassa ollessaan vain kolme kuukautta virkaanastujaistensa jälkeen, Naftali sanoo.
Kenraali Dwight Eisenhowerin kaudella (1952–61) lääkärit eivät Naftalin mukaan peitelleet presidentin saaman sydänkohtauksen vakavuutta, vaikka vähättelivätkin tämän myöhemmin kokemaa lievää aivohalvausta.
– Tämä läpinäkyvyys ei kuitenkaan ulottunut presidentti John F. Kennedyn hallintoon. Hänen lääkärinsä eivät koskaan kertoneet hänen kroonisen Addisonin tautinsa laajuudesta tai julkistaneet sitä steroidien ja ilmeisesti myös amfetamiinin cocktailia, jolla hän itseään lääkitsi, Naftali toteaa.
Avoimuudesta ei kannata tinkiä
Vuonna 1967 Yhdysvaltain perustuslakiin tehty 25. lisäys selkeytti järjestelyä, jolla presidentin kuollessa varapresidentti nousee hänen seuraajakseen, ja määritteli ensi kertaa menettelyn, jolla sairastunut presidentti voi vapaaehtoisesti siirtää valtaoikeutensa varapresidentin käsiin. Samalla luotiin myös monimutkainen prosessi, jolla presidentin toimivalta voitaisiin tietyissä tilanteissa siirtää varapresidentille myös suostumuksetta.
Tähän mennessä 25. lisäyksen vapaaehtoista menettelyä on Naftalin mukaan sovellettu kolme kertaa.
– Kun Ronald Reaganilta vuonna 1985 poistettiin leikkauksessa pahanlaatuinen suolistokasvain, hän siirsi toimivaltansa varapresidentilleen George H.W. Bushille. Tämän poika, presidentti George W. Bush siirsi vuosina 2002 ja 2007 paksusuolen tähystyksen ajaksi lyhyesti valtaoikeutensa varapresidentti Dick Cheneylle. Vapaaehtoisuuteen perustumatonta menettelyä ei kuitenkaan ole kertaakaan testattu, Naftali kertoo.
Presidentti Donald Trumpilla nyt todettu koronavirustartunta on Naftalin mukaan omiaan luomaan laajamittaista epävarmuutta. Siksi amerikkalaisille on hänen mielestään syytä kertoa presidentin terveydentilan kehittymisestä joka päivä.
– Presidenttiä ei kenties miellytä ajatus sellaisen informaation jakamisesta, joka ei näytä lupaavan nopeaa ja täydellistä paranemista. Jokainen yritys kaunistella totuutta kuitenkin lisää sen todennäköisyyttä, että presidentin paranemisesta aikanaan kerrottavia hyviä uutisia ei enää uskota, hän toteaa.