Nordnet tutki miten yksityissijoittajat kokevat Yhdysvaltain presidentinvaalien vaikuttavan heidän talouteensa. Vastanneista 25,6 prosenttia uskoivat, että presidentinvaalin tulos vaikuttaa heidän talouteen.
Varsinkin miehet olivat 29,3 prosentin osuudella vakuuttuneita vaalituloksen vaikutuksesta, kun vastaava luku naisten keskuudessa oli selvästi alhaisempi 21,8 prosenttia.
– Levottomina aikoina epävarmuutta synnyttävän vaalitapahtuman vaikutus eri aloilla korostuu. Ei vähiten toisen presidenttikandidaatin protektionismia uhkuvien puheiden takia, kommentoi Nordnet Suomen talousasiantuntija Martin Paasi.
– Sulkeutuneet Yhdysvallat hidastaisi maailman talouden elpymistä entisestään, hän jatkaa.
Miehet (18,1 %) olivat myös naisia (9,6 %) enemmän huolissaan osake tai rahastosijoituksistaan Yhdysvaltain alla.
– Vaalien johdosta ei kuitenkaan oltu valmiita muuttamaan sijoituksia, mikä on pitkäaikaisen säästäjän kannalta täysin oikea asenne, Paasi jatkaa.
Demokraattien presidenttiehdokkaan Hillary Clintonin vaalivoitto huolestutti 9,2 prosenttia vastanneista. Republikaanien Donald Trumpin vaalivoitto sen sijaan huolestutti 40,1 prosenttia vastanneista.
– Huoli Yhdysvaltain presidentinvaalien vaikutuksista on pitkälti Donald Trump ansiota. Kasvavien konfliktien riski, työvoiman liikkuvuuden hankaloittaminen ja kansallinen protektionismi syö paitsi Yhdysvaltojen, myös muiden maiden taloudellista kehitystä, Paasi toteaa.
Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö CINT ajalla 3.–9.10.2016. Kyselyyn vastasi 1 028 18–70-vuotiasta suomalaista. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.