USA:n keskuspankki laski korkoa, mutta jatkosta ei lupausta

Presidentti Donald Trump ilmaisi pettymyksensä keskuspankin johtajaan.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed ilmoitti keskiviikkona illalla laskevansa ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä 2 – 2,25 prosenttiin. Fedin pääjohtaja Jerome Powellin mukaan koronlaskuista ei kuitenkaan olla aloittamassa uutta pitkää jaksoa, kuten taantumassa tehtäisiin.

Hän painotti CNBC:n mukaan lehdistötilaisuudessa, että hän ei ole sanonut koronlaskujen jäävän vain tähän yhteen kertaan, mutta  pitkälle laskujen sarjalle Fedin komitea ei näe tarvetta.  Siihen lähdetttäisiin vain, jos talouden nähtäisiin todella olevan heikossa tilassa.

Powellin mukaan Yhdysvaltain talous on kasvanut alkuvuonna hyvää vauhtia, mutta hän muistutti teollisuustuotannon laskeneen jo kahden vuosineljänneksen ajaam. Lisäksi maailman talous on heikentynyt.

Presidentti Donald Trump ilmaisi Twitterissä pettymyksensä Fedin pääjohtajaan. Hänen mukaansa markkinat olisivat halunneet kuulla koronlaskun olevan alku pitkälle ja aggressiiviselle koronlaskukierrokselle, jolla pysyttäisiin Kiinan, EU:n ja muiden maailman valtioiden vauhdissa.

Yhdysvaltain osakemarkkinoilla reagoitiin Fedin päätökseen loivalla kurssilaskulla. Suurimpien yhtiöiden S&P 500 -indeksi laski 1,1 prosenttia.

Poimintoja videosisällöistämme

Financial Timesin haastatteleman analyytikon mielestä Powellin puhe toi esiin Fedin avomarkkinakomitean jakautuneista mielipiteistä johtuvat viestintävaikeudet. Hänen mukaansa puhe oli kompromissi.

Fed ilmoitti myös lopettavansa taseensa supistamisen heti eikä vasta syyskuussa, kuten aiemmin suunniteltiin. Tasetta alettiin supistaa toukokuussa vähentämällä valtion velkakirjojen ostoja, mikä tarkoitti rahapolitiikan tiukentamista.

Pankkikonserni Nordean mukaan koronlaskun suuruus oli odotettu, mutta ainakin ensireaktio markkinoilla oli pieni pettymys. Nordea mukaan markkinoiden näkemys taloustilanteesta on Fediä pessimistisempi, ja Fediltä kaivattaisiin kyyhkymäisempiä toimia.

– Sijoittajat voivat tulkita eilisen koronlaskun signaalina heikentyvästä taloudesta tai nähdä Fedin jatkavan noususuhdannetta ennakoivalla leikkauksella, Nordea arvioi aamukatsauksessaan.

Nordea on itse ennustanut yhteensä neljää koronlaskua seuraavan vuoden aikana.

https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1156666163310530560

Mainos